Kohtaamista vai oikeaa tietoa? Työ sosiaalisessa mediassa kirkon työntekijöiden silmin

Tulevaisuudessa seurakuntien työ sosiaalisessa mediassa tulee entisestään lisääntymään. Tämä tulos kävi ilmi Hengellinen elämä verkossa -hankkeen ja Kirkon tutkimuskeskuksen yhdessä tekemän kyselytutkimuksen perusteella. Kysely lähetettiin keväällä 2012 n. 4000 kirkon työntekijälle. 23% eli vajaa tuhat henkilöä vastasi kyselyyn. Kyselytuloksia käytetään tulevaisuuden sosiaalisen median työn suunnitteluun ja kehittämiseen. Tulokset on tarkoitettu hankkeen loppuraportoinnin tueksi sekä päätöksenteon tueksi muun muassa kirkolliskokoukselle. 

Tutkimuksessa kartoitettiin seurakuntien verkkotyön organisointia ja nykytodellisuutta, sekä työntekijöiden osaamista ja asenteita sosiaalisessa mediassa tehtävää työtä kohtaan.  Tutkimuksessa luotiin katse myös kirkon verkkotyön tulevaisuuden mahdollisuuksiin ja toiveisiin työntekijöiden kokemuksen kautta. 

Kyselyn perusteella ilmeni, että 28 % vastaajista ilmoitti tekevänsä työtä sosiaalisessa mediassa joko sovitusti (21 %) tai vapaa-ajallaan (7 %). Vastaavasti 72% vastaajista ilmoitti, ettei lainkaan tee työtä somessa. Facebook on kirkossa tehtävän sosiaalisen median työn keskus. Facebookia käytetään sekä työntekijöiden keskinäiseen kanssakäymiseen sosiaalisen medain työpöytänä että työntekijöiden ja seurakuntalaisten väliseen vuorovaikutukseen. Kyselyyn vastanneista 67% ilmoitti, että omalla seurakunnalla on sivu Facebookissa.  

Tulevaisuuden haasteet sosiaalisen median työssä kohdistuvat erityisesti johtamiseen. Hankkeen aikana sosiaalisen median työtä kirkossa on tehty useimmiten omista motiiveista käsin, mutta rakenteet eivät ole riittävällä tavalla tukeneet työhön lähtemistä. Työn puitteet, kuten välineet, sovittu työaika ja esimiehen sekä työyhteisön tuki ovat usein puuttuneet. Jatkossa niihin on kiinnitettävä huomiota, jotta sosiaalisen median työllä on riittävän vakaa ja turvattu perusta. Jotta esimiehet osaavat tukea ja ohjata sosiaalisen median työssä, heidän tulee itse ymmärtää mistä on kyse. 

Millaista työtä somessa tehtävä työ sitten on nyt ja tulevaisuudessa?

Kyselytutkimuksessa työntekijöiden suhtautumisessa sosiaalisen mediaan vaihtelee kahdenlainen orientaatio: Toisaalta nähdään työn olevan vahvasti viestintää ja oikean tiedon jakamista (väärän tiedon oikaisemista) ja toisaalta ihmisten kohtaamista ja auttamista. Kohtaamisen ja viestinnän sisällöissä on nähtävissä reagoimiseen perustuvaa, mutta myös ennakointiin suuntautuvaa toimintaa. 

Sosiaalisessa mediassa tarvitaan ihmisiä kohtaavaa työtä, mutta myös tietoa ja viestintää. Nämä puolet eivät sulje toisiaan pois. Reagoivan ja ennakoivan näkökulman sisään sopii kirkon olemus ihmisten vierellä kulkevana kirkkona, jonka juuret ja motiivit ovat syvällä kirkon itseymmärryksessä, ristiin juurella evankeliumin ilossa ja toivossa. Nelikentän lohkot on nimetty kirkon ydinsisältöjen mukaan: lohdutus, toivo, apologia eli kristinuskon puolustus ja evankeliumi. 

Reagoiva kohtaaminen on lohdutusta. Ihmiselle on jo tapahtunut asioita, joille hän kaipaa kuuntelijaa ja lohduttajaa. Kirkon työssä sosiaalisessa mediassa ihmisen lohdutuksen kaipuu ja kirkko kohtaavat parhaiten kriisityössä, jälkipuinnissa ja usein juuri tietoturvallisissa yhteyksissä, vaikkapa kahdenkeskisessä chatissa tai Palvelevassa netissä. 

Ennakoiva kohtaaminen on toivon herättämistä. Kirkon verkkokeskustelupalstoilla eri yhteyksissä kuunnellaan ihmisiä arjen huolissa ja ollaan läsnä hyvässä ja huonossa hetkessä. Verkkokeskusteluissa tapahtuva kohtaaminen on jäsenen laadukasta kohtaamista ja siten se on myös ennaltaehkäisevää. Ensinnäkin ehkäistään ihmisen taakkojen kasvamista, mutta toisaalta voidaan ehkäistä myös jäsenten erkaantumista kirkon yhteydestä. Läsnäolon kauttaa ihmisten elämää ymmärretään ja sitä voidaan paremmin ottaa huomioon muussakin kirkon työssä. 

Reagoiva viestintä on apologiaa eli kristinuskon puolustusta. Perinteisesti organisaatiot, kirkkokin, on hoitanut toiminnasta kertomista yksisuuntaisesti organisaatiosta ulospäin. Kirkon toiminnasta kerrotaan ja esitettyihin kysymyksiin vastataan asianmukaisesti vaikkapa verkkosivujen palautelomakkeen kautta. Reagointia on myös se, että väärää tietoa kohdatessa se oikaistaan vaikkapa verkkokeskusteluissa sosiaalisessa mediassa. 

Proaktiivinen eli ennakoiva viestintä nousee syvältä kirkon itseymmärryksestä ja identiteetistä. Se on rehellistä haasteellistenkin asioiden silmiin katsomista ja aktiivista vaikuttamista. Sosiaalisessa mediassa ennakoiva viestintä on dialogiin suostumista, olemista ja näkemistä. Kulloinkin olosuhteisiin nähden oikeassa paikassa olemalla saadaan aikaan keskustelua joka laajentaa yhteistä ymmärrystä ja synnyttää toivon todellisuutta. Esimerkiksi kastekeskusteluissa tai -blogeissa mukana oleminen nuorten äitien yhteisöissä muistuttaa kasteen merkityksestä, ja voi näin madaltaa kynnystä olla seurakuntayhteydessä verkon kautta. Läsnäolemalla ja osallistumalla ohjataan keskustelua ja laajemmissa yhteyksissä seuraamalla sosiaalista mediaa voidaan oppia näkemään olennainen.

Kohtaamista vai oikeaa tietoa? -tutkimus luettavissa kokonaisuudessaan.

Pappi sosiaalisessa mediassa keskustelijana

Akrobatiaa vai arkiaskaretta

Polttaa ja kiehuu, tuntuu mahassa ja pyörryttää- ei mikään sairaskohtaus, vaan se kun ensi kerran postasin keskustelupalstalle ihan oman kirjoituksen. Odottamista ja odottamista, mitenkähän siihen reagoidaan. Käyn tarkistamassa vielä ennen nukkumaan menoa, aah siihen oli tullut vastaus ja ihan mukava. Kyllä tämä tästä. Tuo kaikki tapahtui marraskuussa 2008.
Nyt tuo some tuntuu ihan mukavalta eikä mitenkään ihmeelliseltä eikä jännittävältä vaan ihan työltähän se tuntuu. Samalta kuin keskustelu seurakuntalaisen kanssa tavattuamme sattumalta kaupan kassajonossa; keskustelua, ajatusten vaihtoa ja elämän jakamista.
Silti aina välillä jännitän, ymmärretäänkö minut oikein, osaanko sanoa todella sitä mitä tarkoitin. Eli ihan sitä samaa, mitä tapahtuu saarnatuolissa. Ei minua ihan ymmärretty kuten olin ajatellut, mutta ei se mitään, pääasia, että synnytin puheellani ajatuksia.
”Ei, ei nyt en voi olla kanssasi samaa mieltä, mutta… mielenkiintoinen tuo sinun näkökulmasi” väittelyä ja suoraa puhetta nyt vain netissä keskustelupalstalla eikä virastopapin päivystyksessä.
Ja mitä ne jotkut vielä ihmettelevät miksi pappi on somessa, siellähän kaikki muutkin ovat.

Hajanaisia hajatelmia 29.10.12 Merja Lampila

Kun moderaattori heitettiin virtuaalileijonille

Onko Kotimaa24:n moderointiprojekti merkinnyt tosiuskovaisten vainoa, yksipuolista lynkkausta ja sensuurin kiristymistä vai onko se ollut älykästä, tuntevaa, ammattitaitoista ja tarpeellista työtä sen eteen, että mahdollisimmat monet erilaiset näkökulmat saisivat tilaa sivuston keskusteluissa?

Onko projekti tuonut sivuston käyttöehdot ja pelisäännöt näkyviksi ja selkeiksi eli luonut kaikille yhteiset ja tasapuoliset raamit, joiden sisällä myös vähemmistöt uskaltavat ilmaista ajatuksiaan? Vai onko se ollut turhaa touhua ja ilmaisunvapautta rajoittavaa lakihenkisyyttä, joka on tappanut keskustelun?

Yleisöpalautteen perusteella projekti on ollut kaikkea tätä ja vielä paljon muuta. Projekti on ollut lyhyt mutta äärimmäisen intensiivinen. Se alkoi elokuun alussa 2012 ja päättyy marraskuun loppuun.

Tarve päästä kontaktiin ja vuorovaikutukseen ylläpidon kanssa oli sivuston käyttäjillä selvästi valtaisia. Kun sivustolle ilmestyi projektityöntekijä omalla nimellään, kasvoillaan ja persoonallaan, hän sai aikaan hurjaa kuohuntaa ja vastaansa kysymysten, syytösten, toiveiden ja vaatimusten ryöpyn.

Projektiblogeissa olen haastanut sivuston käyttäjät mukaan keskusteluun sivuston käyttöehdoista, pelisäännöistä ja keskustelukulttuurista, netin etiikasta, nettikeskustelujen historiasta, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta  sekä minä-viestinnästä ja dialogista.

Keskusteluissa on tullut esiin paljon syvällistä ja oivaltavaa käyttäjäanalyysiä ja varteenotettavia sivuston kehittämisehdotuksia.  Toisaalta keskusteluissa on myös toistunut asetelma, jossa moderoija koetaan äitihahmoksi tai opettajaksi, jota vastaan kapinoidaan kaikin keinoin - ja yhtä mustavalkoisin lähtöoletuksin ja tulkinnoin, millä uhmaikäiset tai murrosikäiset ovat perinteisesti kapinassaan liikkeellä. Pahimmat murkkuikäiset tosin ovat K24-sivustolla keski-ikäisiä tai sitä vanhempia.

Projektiblogeihin ja niiden alla käytyyn keskusteluun pääsee tutustumaan täällä:  http://www.kotimaa24.fi/blogit/blog/?bid=105

Projektin aikana on käynyt jo selväksi  muutama seikka:

1)      Kun sivustolla on paljon käyttäjiä (kuukausitasolla jopa yli 100 000 eri kävijää) ja käyttäjien taustat, arvot ja asenteet ovat hyvin vaihtelevia, on ammatillinen moderointi aivan välttämätöntä. Keskusteluissa ei kyetä itseohjautuvuuteen.

2)      Nykyään jako perinteiseen mediaan ja sosiaaliseen mediaan ei enää toimi, koska journalistisesti toimitetuilla sivustoilla ovat läsnä nämä molemmat yhtä aikaa. Uutisten alla keskustellaan. Lisäksi ovat vielä blogit ja niiden alla käytävä keskustelu. Tämä haastaa toimitukset, toimittajat ja päätoimittajat: Missä määrin perinteisen median ihanne kontrollista, mielipiteiden ja ajatusten suodattamisesta pitää tai voi olla voimassa nykymuotoisessa nettilehdessä? Onko toimitus velvollinen kaitsemaan keskustelua ja millä tavoin, millä intensiteetillä? K24 kommentaattorit ovat antaneet runsaasti negatiivista palautetta ylläpidon sellaisista toimista, joille ei ole annettu selitystä. Poliisina toimiminen, kasvottomuus, nimettömyys ja punaisen kortin käyttö ilman lukijoille näkyvää perustelua on herättänyt paljon närää.  Ylläpito koetaan erittäin tarpeelliseksi, mutta sille kaivataan kasvoja ja siltä odotetaan vuorovaikutteisempaa otetta keskustelujen kaitsennassa. Miten tämä on mahdollista taloudellisesti? Entä työntekijöiden jaksaminen tässä tehtävässä? Mitä kaikkea toimintatavoissa tulisi muuttaa, jotta sekä sivuston käyttäjät että toimittajat olisivat tyytyväisempiä sivuston ilmapiiriin? Tulevaisuuden nettilehtien suurin kilpailuvaltti saattaa olla ammatillinen, onnistunut moderointi. Millainen koulutus tähän työhön olisi optimaalinen?

3)      Uskonnolliset keskustelut herättävät erityisen voimakkaita tunteita. Niiden suurimmat ongelmat keskusteluilmapiirin ja moderoinnin näkökulmasta (esim. projektin kommenttipoistokirjanpidon perusteella) ovat seuraavia: toisten vakaumusten mitätöinti ja demonisointi, muiden puhutteleminen ”Jumalan äänellä” ja arvovallalla sekä törkeät ja asiattomat rinnastukset (erityisesti homoteemoissa ja muissa sukupuolisuuteen liittyvissä kysymyksissä) .

Minulla on ollut projektissa vilpitön pyrkimys mahdollisimman suureen puolueettomuuteen ja ammatillisuuteen. Kommentteja ei ole poistettu niiden sisällön tai ”typeryyden” vuoksi muutoin kuin silloin, jos sisältö on ollut laitonta. Se, että joku on asioista eri mieltä kuin moderoija, ei tietenkään saa olla syy kommenttipoistolle. Moderaattorin on tiedostettava ja tunnistettava omat asenteensa ja mielipiteensä, jotta hän voi tarkkailla itseään ja toimintaansa koko ajan tästä näkökulmasta.

Poistot ovat perustuneet käyttöehtorikkomuksiin ja usein miten nimenomaan siihen, että toisen henkilön kimppuun on hyökätty, häntä on puhuteltu ja kohdeltu epäasiallisesti, iholle mennen. Joidenkin on ollut vaikea uskoa vilpittömyyteeni tai puolueettomuuspyrkimyksiini, koska suurin osa poistettaviksi joutuneista kommenteista on ollut iäkkäämpien konservatiivimiesten kirjoittamia. Minun on koettu vainoavan tätä ihmisryhmää kommenttipoistoilla ja bannauksilla.

Tiedostan syvästi puolueettomuuden vaikeuden ja - mahdottomuuden. Rajatapauksissa olen myös pyytänyt mielipiteitä toimitukselta tai päätoimittajalta.

Miten moderoida niin, että pelkkä itseilmaisun kömpelyys ja ”tökerö tapa” sanoa asiansa ei johtaisi tiettyjen näkökulmien ja mielipiteiden sensurointiin kokonaan pois keskustelusta? Onko oikein, että vain sujuvakieliset ja riittävän korrektiin itseilmaisuun kykenevät voivat sivustolla keskustella? Entä voiko joltakin hyväksyä törkeyksiä vedoten heikkoon ilmaisukykyyn ja samalla kieltää saman joltakin taitavammalta kirjoittajalta?

Moderoinnin ydintehtäväksi näkisin kuitenkin sen, että on taattava ihmisille riittävän turvallinen ja riittävän asiallinen keskusteluympäristö, jotta mahdollisimman monenlaiset näkökulmat voisivat tulla keskusteluissa esiin ja aito dialogi mahdollistuisi. Moderoimattomalla sivustolla selviytyvät vain vahvimmat ja voimakkaimmat, riippumatta siitä onko heillä halua keskustella muiden kanssa ja kuulla, mitä muilla on sanottavaa.

Moderointi on täynnä kysymyksiä, joihin on vaikea löytää vastausta! Varsinkaan sitä ainoaa ja oikeaa, autuaaksi tekevää…

Emilia Karhu

p.s. Moderointia ovat toki projektiaikana tehneet Kotimaa24 sivustolla muutkin kuin minä, joten kaikki kommenttipoistot eivät mene minun piikkiini. Bannauksista olen aina keskustellut myös päätoimittajan kanssa ennen niihin turvautumista.

Liikkeelle

Elämä ja mieli on paloja. Tee niistä kokonaisuus.

Syyskuu 2006
“Kirkon tulee olla verkossa näkyvä ja aktiivinen, ei pelkästään reagoiva. Jos emme ole läsnä verkossa, emme ole läsnä ihmisten elämässä.”

Yö on pimeä, mutta kirkon interaktiivisten palveluiden esiselvitystyöryhmän loppuraportti alkaa hahmottua. Kirjoitan omaa osuuttani Marja Pesosen painostamana. Lupasin tekstin aamuksi, mutta oppilaitostyö ja nuoret aikuiset veivät päivän. Näinhän sitä koko työryhmä tekee, oman työnsä lisäksi. En tiedä, synnyttikö jo tämä osan siitä traditiosta, miten työtä tehdään.

Raportti luovutetaan kuitenkin 3.1.2007

Maaliskuu 2007
Mietin kuumeisesti miten voin kertoa 150 ihmiselle 45 minuuttia siitä, että kirkon interaktiivinen verkkotyö ei ole edennyt askeltakaan. Kävelen siis Helsingin seurakuntayhtymän Kolmannella linjalla olevan Engelsalin lavalle, jätän seitsemän ranskalaista viivaa pöydän nurkalle ja aloitan. Sitä esitystä on kehuttu, olin aito, läsnä ja juttu oli tuoretta.

Mutta itse asia junnaa.

Toukokuu 2007
Kari Kopperi soittaa. Ilmoittaa soittavansa tuon esiselvitystyöryhmän puheenjohtajan ominaisuudessa ja tehtäväksi saaneena. Pyydän päivän ja yön aikaa ajatella, haluanko lähteä vetämään Hengellinen elämä verkossa -hanketta. Soitan seuraavana aamuna haluavani.

Kesä kuluu odotellessa.

Syyskuu 2007
“What the hell I´m doing here?” Ensimmäinen julkaisuni Facebookissa. Kavereita alkaa kertyä. Lokakuussa Paalanteen Helena pyytää seinälläni, että laittaisin myös kuvan. Laitan. Tajuan, että tämä on uusi työpaikka, kahvihuone, biletila, ystävät.

Lokakuu 2007
Vanhoihin töihini palkataan sijainen ja ryhdyn päätoimisesti kehittämään näitä kirkon interaktiivisia verkkopalveluita, siis Hengellistä elämää verkossa. Jotain organisaation hämmennyksestä kuvaa se, että palkkani maksetaan tietohallinnon määrärahoista, hallinnollisesti kuulun Kirkon jumalanpalvelus- ja musiikkitoimintaan, työhuoneeni on ruotsinkielisen työn keskuksessa ja hanke on päätetty sijoittaa Kirkon tiedotuskeskukseen.

Ja on kuin valtavaa painetta pidätellyt hana olisi avattu. Puhelimeni soi lakkaamatta, sähköpostit vyöryvät vanhojen päälle. Fb kasvaa. Käsitykseni elämänhallinnasta muuttuu. Syöksyn sosiaaliseen mediaan.

Kirjoitan hankkeelle ensimmäistä suunnitelmaa, vaikka ymmärrän suunnittelun vaikeuden. Nyt luen sitä osin punastellen, osin ihastellen.

Tammikuu 2008 - syyskuu 2012
Tästä alkaa Hengellinen työ verkossa.

Neljä pitkää vuotta. Hankkeeseen sijoitetaan paljon rahaa. Se antaa huikeat mahdollisuudet, mutta myös kokemuksen aika tarkasta seurannasta, ihan oikeutetusta. Haluan että juuri siksi hankkeessa otetaan riskejä ja sitten vaikka epäonnistutaan. On parempi tehdä kuin olla tekemättä, ottaa riski ja voittaa tai hävitä. Rekrytoinneista tulee aluksi keskeinen osa hanketta. Ne onnistuvat. Suunnitelmat korjaantuvat ja koko ajan löytyy uusia haasteita ja uusia ideoita.

Välillä luon uskoa itseenikin, pyrin jatkuvasti luomaan sitä koko syntyneeseen tiimiin. Haluan hankkeelle monet kasvot, hanke oli liikaa kiertynyt minun ympärilleni. Ja se onnistuu. Jatkuvat onnistumiset ovat olleet hankkeen käyttövoima, jonka alle virheet, uupuminen ja kokemus hallitsemattomuudesta ovat jääneet. Ja niitä onnistumisia tuntuu tulevan: Kirkko kuulolla, Kirkko Suomessa, chat, blogit...

Hanke on ihmisiä, ennen kaikkea ihmisiä. Myös kokouksia, presiksiä, seminaareja, matkoja, kirjoittamista. Mutta siis ihmisiä: somessa, livenä, lähellä ja kaukana. Tajuan, että oma työni on visiointia ja  ihmissuhdetyötä. Toki myös suunnittelua, seurantaa, johtamista, arviointia, säädösten tulkintaa, taloutta. Näistä elementeistähän koko hanke on tehty. Mutta keskiössä on ihminen, koko ajan.

Lokakuu 2012
Hallittu ja hiottu seminaari kirkon yhteisen verkkotyön tulevaisuudesta. Se tulevaisuus raottuu nykäys nykäykseltä, työtä tullaan tekemään. Omassa visiossani verkkotyöstä puhuminen on vuonna 2017 jo aika outoa koska siitä on tullut arkea. Samoin valtakunnallisen yhteistyön organisointi on osa totuttua todellisuutta ja kirkko nähdään kokonaisuutena, jossa monet tehtävät - ehkä ne tärkeimmät - toteutuvat paikallisesti seurakuntarakenteen kautta, mutta iso osa tehdään valtakunnallisena yhteistyönä.

Luovun tiimistä, se tekee kipeää. Huomaan jo siirtyneeni tekemään enemmän työtä seurakunnissa verkkotyötä tekevien tai johtavien kanssa. Toisaalta huomaan että tiimi vain kasvaa. Yhteisen työn tekijät.

Tätä tekstiä kirjoitan google drivellä, mutta oikealla ylhäällä lukee No other viewers. Tuleehan tässä yksinäinen olo. -Hannu Majamäki