perjantai 21. joulukuuta 2012

Facebookin nuorisotyön yhteisösivun tuunausta




Yhteisösivu kannattaa luoda itse, jolloin omistajuus on sinulla ja seurakunnallanne.

Yhteisösivun nimi
Mieti onko Egyptin korven seurakunnan nuorisotyö sellainen nimi josta moni haluaisi tykätä.
Voisiko se olla Egyptin korven seurakunnan nuoret, seurakuntanne nuorisotilan nimi tai muu brändätty nimi. Yhden tai kahden sanan pituiset yhteisösivujen nimet ovat helpoimpia muistaa ja kertoa toisille.

Profiilikuva
yhteisönne logo tai nimi kuvana. Suosi yhteisönne logoa tai nimeä kuvana. Vältä kirkon tai rakennuksen kuvaa, se voi luoda kylmän ja byrokraattisen vaikutelman.

Kansikuva 851 x 315
Kannattaa ottaa laadukas kuva, joka luo iloista ilmettä sivullenne. Kansikuvalla voit tuoda sivullenne ajankohtaisuutta, ottamalla huomioon vaikka kirkkovuoden suuret juhlat.  Kannattaa miettiä, että laitatko nuoria tai muiden ihmisten kasvokuvia kanteen, vaikka kuvausluvat alaikäisiltä olisivatkin olemassa. Kuvaan ei välttämättä pääse kaikki seurakuntanne nuoret tai kenties et ole tiennyt pyytää kaikkia mukaan.

Tietoja-laatikko
Kerro, mikä yhteisö on kyseessä ja etenkin jos sivunne nimestä ei voi päätellä mistä seurakunnasta on kyse.

Tabit
Laatikot, joissa on kuvat, tykkäämiset, kartta, tapahtumat ja mitä vain vielä keksit.
Tabeja voi luoda itse tai vaikka laittaa seurakuntanne youtube-kanava tabiksi.
Tapahtuma-tabia kannattaa käyttää aktiivisesti etenkin retkien ja konserttien mainonnassa.

Tykkäämiset
Käy tykkäämässä Kirkko Suomessa sivusta ja lisäksi toisista seurakunnista sekä kaupungin tai kunnan nuorisotalojen sivuista.

Päivitykset
Päivitä riittävän tiheään esim. 4-5 kertaa viikossa ja kuitenkin max 2-3 kertaa päivässä. Jaa päivitysvastuu riittävän monelle työntekijälle. Voit antaa myös nuorille päivitysvastuuta. Opasta päivitysten teossa ja anna nuorelle esim. sisällönluojan oikeus hallintapaneelista. Vältä päivittämisessä pelkkää tiedottamista.

Kuvapäivitykset ovat usein suosittuja.  Muista kuitenkin tekijänoikeudet, sillä toisten ottamia kuvia et voi julkaista ilman lupaa. Päivitykseen kannattaa merkitä mistä kuva on. Esim. Kuva: Yhteisö sivunne nimi (jos et halua omaa tai toisen nimiä julkiseksi) tai Kuva: Morquefile (josta saa vapaasti ottaa käyttöön kuvia). Voit myös jakaa toisen yhteisösivun tekemiä kuva- tai videopäivityksiä

Korosta muiden julkaisuja (tähti)
Pyydä jotakin nuorta puffaamaan nuorten iltaanne ja korosta se seinälle. Tällä hetkellä se onnistuu siten, että menet keskellä olevaan vetovalikkoon, josta voit valita muiden julkaisut ja sen jälkeen julkaisussa näkyy tähti. Tähdestä painamalla se näkyy kohokohtana seinällänne.


Tässä muutama  vinkki...

-Delila Myyry

torstai 20. joulukuuta 2012

Tykkäämällä johtamista

Verkossa työtä ei rajaa fyysinen työympäristö. Työtä voi tehdä mihin kellonaikaan vain, missä vain koneella pääsee nettiin. Työn tekemisestä tulee kokonaisvaltaista, elämää sävyttävää: Samalla keskustellaan  Facebookissa harrastusryhmässä ja työyhteisössä, kun ilmoitus hoidettavasta asiasta ilmestyy ruudulle.

Verkkopalvelussa tulee eteen vaikea tilanne, joka pitää ratkaista pian. Kello on 22.25. Päivän töissä olleet työntekijät keskustelevat työntekijäryhmän chatissa, miten asia kannattaisi hoitaa. Väsymyksen myötä näköala on kapeutunut ja hermostuminen on lähellä. Päivittäisistä keskusteluista ulkopuolinen esimies pyydetään paikalle ja hän sanoo tilanteen olevan paljon vähemmän vakava, kuin miltä pitkän työpäivän uuvuttaman työntekijän silmissä tilanne näyttää.

Esimies johtaa verkkotyötä tykkäilemällä työntekijäryhmissä hyvistä ideoista ja onnistumisen viesteistä. Keskusteluun hän osallistuu, jos tilanne vaatii esimieheltä lupaa tai kuittausta.

Kun esimiestä tai asiantuntijaa tarvitaan, hänet ”tagataan” eli merkitään viestiin nimellä, jolloin hänelle menee ilmoitus osallistumisen tarpeesta. Kriisien varalle on sovittu, ketkä henkilöt tagataan, jotta asia saadaan mahdollisimman nopeasti eteenpäin ja hoidettua.

Työntekijäryhmissä myös pidetään hauskaa. Kevennetään tunnelmaa ja heitetään ideoita. Huumorilla höystetty työ sitouttaa ja innostaa.

Ilmoitukset itseä koskevista viesteistä on helppo käydä läpi. Statusmuotoinen keskustelu on nopeaa ja tehokasta. Hyvistä kommenteista tykkääminen kertoo asioiden ja näkökulmien kannatuksesta, ja päätöksenteko on helppoa ja osallistavaa. Ongelmatilanteisiin on nopeaa saada apua ja tukea, Facebookissa on aina joku muukin työkaveri online.

Työasiat saa loman ajaksi pois näkyvistä klikkaamalla ilmoitukset pois käytöstä niistä ryhmistä, joissa tehdään töitä.

Kokoukset pidetään chatissa. Tärkeät asiat saadaan keskusteltua 20 minuutissa, jonka jälkeen muistio laitetaan näkyville työntekijäryhmään. Kun ei olla kasvokkain, keskitytään asiaan, ja kokoukset sujuvat vauhdikkaasti.

Epäonnistumiset ja mokatkin kerrotaan työntekijäryhmässä. Yhdessä korjataan se mikä voidaan. Ja ei hätää: verkossa muisti on lyhyt. Uudet asiat vievät huomion pois pienistä mokista. Pienet mokat sitä paitsi kertovat inhimillisyydestä.

Fyysisestä työympäristöstä irrallisena paikkana Facebook kykenee kokoamaan laajasti erilaista osaamista eri puolilta maata ja eri osaamisalueilta. Asiantuntijat tavoitetaan tagaamalla. Työntekijäjoukon heterogeenisuus tuo työyhteisöön raikkautta ja mielipiteiden monipuolisuutta.

Verkkotyö vaatii hyvän vastapainon myös aivojen ylikuormittumisen riskin vuoksi. Kone pitää osata laittaa myös kiinni ja jättää asiat omalla vapaalla ajalla muiden vastuulle. Työnteko vaatii jämptiä sopimista: kuka on vastuussa päivystämisestä? Jos kaikki päivystävät koko ajan, kaikki ylikuormittuvat ja väsyvät.

Verkon inhimillisyys tuo työntekoon armollisuutta. Kaikkea ei ehdi eikä tarvitse jaksaa. Kaikkea voi jakaa. Tunneviestit välittyvät lyhyissäkin viesteissä ja vaikean tilanteen tullen tukea löytyy. 



-Meri-Anna Hintsala


maanantai 10. joulukuuta 2012

Hengellinen väkivalta nettikeskusteluissa

Kotimaa24:n moderointiprojektin aikana minulle kirkastui, että kysymys siitä, mikä on hengellistä väkivaltaa nettikeskustelukontekstissa, on äärimmäisen keskeinen, kun puhutaan hengellisten/ kirkollisten nettikeskustelujen moderoinnista.

Kun kirjoitin ylläpidon blogiin jutun otsikolla Hengellinen väkivalta nettikeskusteluissa, sitä luettiin 16 500 kertaa. Tekstin alle tuli yli 400 kommenttia. Keskustelu oli paitsi vilkasta myös hämmentävää, osin järkyttävääkin.  Yhteenveto keskustelusta on tämän blogikirjoituksen loppupuolella.

Luterilaisen kirkon sivustolla evl.fi määritellään hengellinen väkivalta näin:
"Hengellinen väkivalta on henkistä väkivaltaa, johon liittyy uskonnollinen ulottuvuus. Sen ilmenemismuotoja ovat pelottelu, käännyttäminen, syyllistäminen, eristäminen ja kontrollointi. Tarkoituksena on nujertaa toisen ihmisen elämänkatsomus, elämäntapa tai mielipide. Terve uskonnollisuus tukee ihmisen hyvinvointia ja antaa elämäniloa, epäterve uskonnollisuus toimii päinvastaisesti. Epäterve uskonnollisuus saattaa aiheuttaa muun muassa mielenterveysongelmia, koska uskonnolla on yhteys ihmisen syvimpiin arvoihin ja identiteetin rakennusaineksiin."

Miten hengellinen väkivalta sitten ilmenee nettikeskusteluissa? Seuraavassa joitakin havaintoja moderointiprojektin varrelta:

1)    Ryhdytään puhumaan muille Jumalan suulla ja aletaan ojentaa heitä Jumalan arvovallalla

Kun keskustelija on varma siitä, että hänellä on oikea usko, oikea tieto, oikea tulkinta Raamatusta ja oikea ymmärrys Jumalan tahdosta, hän kokee velvollisuudekseen jakaa tuon oikean tiedon myös muille. Oman näkemyksen esilletuominen ei vielä tietenkään ole hengellistä väkivaltaa. Sellaiseksi tuo ylivertainen tieto kuitenkin helposti muuttuu: ei tyydytäkään vain kertomaan omaa näkemystä, vaan aktiivisesti mitätöidään muiden tieto, kokemukset, oivallukset ja ajatukset sekä kieltäydytään kuulemasta toisinajattelevia. Äärimmillään toisenlaisiin johtopäätöksiin tulleet keskustelijat leimataan paholaisen vallassa oleviksi ”perkeleen kätyreiksi” tai eksyttäjiksi, Jumalan Sanan vesittäjiksi tai kieltäjiksi.

2)    Mitätöidään toisen ihmisen usko sillä perusteella, että hän kuuluu tiettyyn kirkkokuntaan tai herätysliikkeeseen - tai on lähtenyt liikkeestä tai vaihtanut kirkkokuntaa
Yksi nettikeskusteluissakin esiintyvä hengellisen väkivallan muoto on kaiken ekumenian väittäminen synkretismiksi, ekumeenisen ajattelun demonisoiminen sekä ”vain me pelastumme” –ajattelun soveltaminen kanssakeskustelijoihin. Ongelmallista tässä on tietenkin se, että ihmisen pitäisi saada olla rehellinen. Jos itselleen rehellisenä ajattelee ja uskoo, että vain minä ja minun kanssani samaan liikkeeseen/kirkkokuntaan kuuluvat pelastuvat, eikö silloin saa tuota ”totuutta” sanoa ääneen? Onko oman rehellisen näkemyksen esilletuominen hengellistä väkivaltaa? Rajanveto näissä tapauksissa on toisinaan hyvin vaikeaa. Hyvä ohje hengellisiin nettikeskusteluihin voisi olla se, että pelastukseen ja kadotukseen liittyvä tuomiovalta jätetään yksin Jumalalle. Lisäksi hengelliseen väkivaltaan syyllistymistä voi varoa siten, ettei kuvittele koskaan tietävänsä toisen ihmisen sydämen tilaa, syvimpiä ajatuksia tai uskon määrää/laatua. Se, että joku ihminen kuuluu tai ei kuulu johonkin liikkeeseen/kirkkokuntaan ei vielä kerro tuosta ihmisestä muuta kuin tuon asian. Kaikki ihmisen sisäiseen tilaan ja uskonelämään liittyvät spekulaatiot tuon tiedon vuoksi ovat epäasiallista käytöstä ja usein myös hengellistä väkivaltaa. Mikäli haluamme tietää toisen ihmisen uskosta, meidän on kysyttävä häneltä itseltään ja suostuttava kuulemaan, mitä hän itse sanoo. Omat ennakkoluulot ja lähtöoletukset on heitettävä romukoppaan. Vaikeaa, joskus mahdotonta, mutta silti palkitsevaa!

3)    Törkeät rinnastukset voivat olla sekä henkistä että hengellistä väkivaltaa
Kun toisiinsa mitenkään liittymättömiä asioita rinnastetaan keskenään, syyllistytään usein henkiseen ja toisinaan myös hengelliseen väkivaltaan.  Esimerkkejä näistä rinnastuksista löytyy erityisesti homoseksuaalisuuteen liittyvistä hengellisistä nettikeskusteluista. Homous saatetaan rinnastaa sairauteen, luonnottomuuteen, ei-toivottaviin ominaisuuksiin, eläimiin sekaantumiseen tai insestiin. Nykyisen tiedon ja tieteen valossa homoseksuaalisuus on usein miten ihmisen synnynnäinen ominaisuus, joka itsessään ei ole millään tavoin hyvä tai paha asia. Toisen ihmisen syvimmän sisäisen identiteetin ja ominaisuuden leimaaminen pahaksi, vääräksi tai iljettäväksi sen sijaan on selkeää henkistä väkivaltaa. Ja silloin kun väitetään, että ihminen ei voi olla samaan aikaan homoseksuaali ja kristitty, syyllistytään vakavaan hengelliseen väkivaltaan. Poskettomia, yleistäviä rinnastuksia löytyy myös esimerkiksi Israel-aiheisista keskusteluista: palestiinalaisten oikeuksista puhuvia nimitellään antisemitisteiksi, kaikkia arabeja lapsentappajiksi, juutalaisia puolustavia nimitellään sokeiksi  tosiasioiden kieltäjiksi jne.  Samoin naispappeuskeskustelut herättävät edelleen reaktioita, jotka ovat pahimmillaan henkistä ja hengellistä väkivaltaa. Leimakirvestä osataan heiluttaa ja törkeitä rinnastuksia tehdä raja-aidan molemmilla puolilla.

Eräs huomionarvoinen seikka hengellisessä väkivallassa on se, että siihen syyllistytään usein tajuamattaan. Ihminen saattaa kuvitella tekevänsä oikein ja hyvää – ja harjoittaakin hengellistä väkivaltaa, jolla voi olla äärimmillään pitkäkestoiset, vakavat ja tuhoisat seuraukset.

Karkeasti jaotellen löysin Ylläpidon projektiblogin alla käydystä yli 400 kommentin keskusteluketjusta ainakin kolmenlaista suhtautumista hengelliseen väkivaltaan:

1)    Toisen ihmisen identiteetin ja minuuden mitätöiminen ja nujertaminen hengellisillä argumenteilla on aina hengellistä väkivaltaa ja joka tilanteessa ehdottomasti väärin.
Tämä tulkinta edustaa ymmärtääkseni lähinnä luterilaisen kirkon näkökulmaa aiheeseen. Tämän ajattelutavan mukaan tarkoitus ei pyhitä keinoja. Hyvä tarkoitus ei vielä takaa sitä, että hyvä tavoite saavutetaan. Jos hyvä tarkoitukseen (ihmisen pelastus) pyritään keinolla millä hyvänsä (jopa hengellisen väkivallan keinoin) on lopputulos todennäköisesti ja pahimmillaan se, että ihminen murtuu, hajoaa, menee rikki, eikä enää voi turvata edes Jumalaan, koska on saanut hänestä uskovaisten toiminnan kautta väkivaltaisen ja tuomitsevan käsityksen. Projektin päätteeksi linjasimme julkisesti, että Kotimaa24:ssa noudatetaan tätä ajattelutapaa: Hengellistä väkivaltaa ei hyväksytä missään muodossa tai millään perusteella. Tämän suuntaista ajattelua ylläpidon blogikirjoituksen alla käydyssä keskustelussa edustivat esimerkiksi seuraavat kommentit:

”Olisiko hengellinen väkivalta sitä, että sälytetään ihmisen niskoille sellaista, mikä on jo kannettu ristille ja kielletään häneltä sellainen, mikä on ristillä avattu jokaiselle”

"Tähän ei oikein auta muu, kuin X:n rukous - Jumala varjelkoon minua oikealta opilta. Pakko lisätä tähän vielä - Jumala varjelkoon minua rakkaudelta, joka pakottaa väkivaltaan."


"Olkaa veljellisessä rakkaudessa helläsydämiset toisianne kohtaan; toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne. (Room. 12:10)"



2)    Luterilaisen kirkon määritelmä hengelliselle väkivallalle on epäkristillinen
Tämän näkökulman mukaan ihmisten käännyttäminen missä tahansa, keinolla millä hyvänsä, on aina kristityn velvollisuus. Yksinkertaistaen tämän ajattelutavan kannattajat kokevat luterilaisen kirkon määritelmän mukaisen hengellisen väkivallan suorastaan kristityn velvollisuudeksi. Tämän suuntaista kantaa keskustelussa edustivat mm. seuraavat kommentit:

”Oikea hengellinen väkivalta ei ole pysäytettävissä, se kun murtautuu esiin sisäisenä pakkona Kristuksen rakkaudesta.”

”Oletan blogikirjoituksen tähtäävän sellaiseen "ihannetilaan", jossa hengellistä sotaa ei ole olemassa! Tämä olotila on mahdollista vain ja ainoastaan silloin, kun täydellinen luopumus Jumalasta on totta tässä ajassa.”


”Minä myönnän, että tällä palstalla on tiettyä väkivaltaa, ja se on semmoista, jossa Wanhaa Aatamia alistetaan, vihataan, kontrolloidaan ja vallalla tukahdutetaan. Se on autuasta henkistä väkivaltaa, alistamista ja kontrollia.”


3)    Hengellisen väkivallan vastustaminen on hengellistä väkivaltaa

Tämän näkemyksen mukaan luterilaisen kirkon määritelmä hengelliselle väkivallalle ja sen mukaan toimiminen on hengellistä väkivaltaa ”tosi uskovia” kohtaan.  Esimerkiksi homoseksuaalisen ihmisen identiteetin nujertaminen hengellisin argumentein on tämän näkökulman mukaan ”tosi kristityn” oikeus ja velvollisuus. Jos ylläpito poistaa tämän tyyppiset kommentit, se harjoittaa hengellistä väkivaltaa ”tosi kristittyjä” kohtaan. Esimerkkejä tämän tyyppisestä ajattelusta löytyy ylläpidon blogin keskusteluketjusta myös melko paljon:

”Mielestäni kristillisessä kontekstissa hengellistä väkivaltaa voi olla myös Jumalan lain ja evankeliumin tasapainoisen julistuksen sensurointi vedoten esimerkiksi yksilön identiteettiin.”

”Synnin julkituonti on monelle kauhistus ja siksi Johannes Kastajakin menetti aikanaan päänsä. Syntien julistus on Jeesuksen tulon edelle käyvää opetusta. Täällä joutuu ryöpytykseen ja ylläpito harjoittaa hyökkäilevää torjuntaa sen henkilön tekstien osalta, joka sanoo synnin synniksi.”


”Olisiko hengellistä väkivaltaa myös se, että mitätöidään Raamatulla uskon ylimpänä auktoriteettina perusteltu mielipide?”


Tähän loppuun poimin vielä muutamia ajattelemisen arvoisia, fiksuja kommentteja blogin keskusteluketjusta:

”Minä pidän seurakunnan viran ymmärtämistä olennaisena aiheena, kun keskustellaan hengellisestä väkivallasta. Jos virka - papin, saarnaajan, vanhimman tai miten sitä missäkin kutsutaan - käsitetään Jumalan edustajana tai sijaisena toimimiseksi, se johtaa helposti vallan väärinkäyttöön. Sen vuoksi arvostankin yleisen pappeuden oppia. Jokainen kristitty kuuluu kuninkaalliseen papistoon, joka valitsee joukostaan sopivat henkilöt palvelutehtäviin.”

”Kun puhutaan ’hengellisestä väkivallasta’ eli niin kuin itse täällä suomensin ’Raamatulla päähän lyömisestä’, olisi ehkä eduksi asialle, jos näistä Raamatun sisällöistäkin puhuttaisiin sitaattien sijaan omin sanoin. Näin samalla osoitettaisiin, mitä näistä asioista omalla kohdalla ymmärretään tässä nykyisessä arkitodellisuudessa. Ainakin kirjoittajien nöyryys näin kasvaisi. Eikö?”

”Pointtini on siinä, että emme aina tunnista hengellistä (henkistä) väkivaltaa (ja voimme käyttää sitä itse), vaikka haluaisimme olla oikeudenmukaisia ja reiluja kaikkia kohtaan. Eri mieltä olevien sanomisia voi tarpeen mukaan tulkita väärin ja sanoittaa heidän sanomiset uudelleen. Helppoa on heittää vaikka vanha ’totuus’ ja sillä lyödä, vaikka keskustelu pitäisi käydä eri asiasta. Minun mielestä aina kun alamme moittimaan toisia yleistäen, niin silloin olemme lähellä hengellistä tai henkistä väkivaltaa”

”Nähdäkseni kaikki Raamatun lainaukset eivät ole täällä tehneet oikeutta Raamatulle.”

Emilia Karhu

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Elävä kuva



Kuva on viesti. Niin yksinkertainen kuin tuo lause onkin ja yleisesti hyväksytty, harvemmin jäädään pohtimaan, mitä kuvilla lopulta halutaan viestiä. Vai mitä ajattelette seuraavista kuvista:




Kumpikin kuva on maratonin facebook-sivun kansikuva. Tapahtumien samankaltaisuudesta huolimatta kuvat kuitenkin viestittävät aivan erilaisia asioita ja erilaisia tunteita. Ne kuljettavat katsojaansa eri suuntiin. Vastaavalla tavalla kuvat kuljettavat eteenpäin kirkollisessa viestinnässä. Sillä on merkitystä onko kirkon toiminnasta kerrottaessa ohessa kuva perhekerhosta vai keski-ikäisestä papista.

Olennaista on kysyä millaisia asioita kirkossa halutaan viestiä kuvilla?

Kirkon verkkotyön kehittyessä on ollut hienoa huomata, miten kuvien käyttöön on hiljalleen kiinnitetty yhä enemmän huomiota. Samalla on keksitty uusia ja mielenkiintoisia tapoja käyttää kuvia. Henkilökohtaisia suosikkejani tänä vuonna ovat olleet esimerkiksi Pahan päivän varalle -blogi sekä vähän uudempana Hetkien Alpumi. Vaikka blogien tapa yhdistää kuvaa ja tekstiä on samanlainen, kumpikin erottuu toisesta persoonallisena ja myös omalla tavallaan rosoisena.

Verkkotyön kehitystä voi katsoa myös siitä näkökulmasta, millaisia kuvia on kulloinkin jaettu. Kirkko Suomessa -sivun kehitys kertoo asiasta hyvin. Sivun avautuessa jaettiin paljon linkkejä, mutta ei juurikaan kuvia. Vuoden kuluessa asia on kääntynyt päinvastaiseksi. Tätä kirjoittaessa suurimpaan osaan postauksista liittyy jotenkin kuva. Kuvia myös käytetään erilaisissa yhteyksissä, huumorista hartauteen. Kuvien käyttö on monipuolistunut ja lisääntynyt vuoden kuluessa.

Toinen näkökulma on se, että kuvien avulla on mahdollista osallistaa ihmisiä. Helpoin esimerkki tästä on se, miten alkuvuodesta 2012 ihmiset innostuivat postaamaan Kirkko Suomessa -sivulle kuvia Suomen kirkoista. Kuvia on paitsi helppoa jakaa, ne myös välittävät tunneviestejä paremmin kuin usein tuhatkaan sanaa. Jokainen kirkosta postattu kuva kertoi myös sen, että tuo kirkko on tärkeä tuolle ihmisille. Siinä missä ihmiset voivat ovat hitaita kertomaan sanoilla kirkon merkityksestä heille, he saattavatkin tehdä sen kuvilla.

Mitä tulevaisuus voisi sitten tuoda tullessaan? Yksi mahdollisuus on esimerkiksi yhä enemmän käyttäjiä saanut Pinterest, joka perustuu kokonaan kuville sekä niiden jakamiselle. Pinterestissä olisi mahdollista kertoa kuvien kautta kirkon ja seurakuntien arjesta, niin perheleireistä, nuorisotyöstä kuin häistä ja hautajaisistakin. Toisaalta se myös mahdollistaisi entistä enemmän sen kokeilemisen, millaista kuville perustuva hartauselämä voisi olla? Millainen kuvakieli voisi välittää esimerkiksi kokemuksen armosta tai hyväksytyksi tulemisesta?

Toinen tapa miettiä tulevaisuutta on pohtia sitä, millä tavalla kuvia ei kirkon verkkotyössä vielä juuri käytetä. Tähän asti ainakaan valtakunnallisella tasolla ei juuri ole käytetty kuvia, jotka olisivat jotenkin tuoneet esiin seurakuntien arkea eri puolella Suomea. Miltä näyttäisi esimerkiksi jouluaaton hartaus eri puolilla Suomea? Paikallistason nostaminen esiin kertoisi siitä, mitä elämä seurakunnissa on.

Kolmas näkökulma tulevaisuuteen on pohtia sitä, mitä kuvien käyttö kertoo kirkon arvomaailmasta. Voisiko esimerkiksi itseironia nousta joskus sakastien nurkista avoimeksi viestimisen tavaksi? 




Tai onko jossain vaiheessa aihetta miettiä yhtenäinen suunnitelma kuvankäytölle? Millaisia asioita kuvilla halutaan viestiä ja minkä tyylisiä kuvia kirkko käyttää sosiaalisessa mediassa?

Sosiaalinen media on kuvien media. Kuvat osallistavat, niiden avulla jaetaan tunteita, ironiaa, uutisia, huumoria, elämäntapahtumia ja lähes kaikkea mahdollista elämään liittyvää. Kirkko voi välittää kuvien avulla jotain Jumalasta ja uskosta. Luterilaista kirkkoa on vanhastaan sanottu sanan kirkoksi. Tuleeko siitä joskus kuvan kirkko?

-Vilppu Huomo


(kuvat: Marathon de Paris, ING New York City Marathon ja Gregory Walter)

p.s. Katso myös Vilpun jotain muita juttuja. (toimi.huom.)