Me olemme koneita

Kanadalainen kulttuurifilosofi Marshall McLuhan havahdutti maailmaa puolivuosisataa sitten väittämällä, että ihmiskunta on pikkuhiljaa muuttumassa koneeksi. Hänen kuuluisin teesinsä on, että sähköteknologia on ihmisen keskushermoston jatke.

Ihmislajin kehittymisen historia on jakaantumisen ja laajentumisen historiaa. Evoluution myötä tieto on alkanut liikkua yhä hämmästyttävämmällä nopeudella. Maailman luomisesta alkanut hurja kehityskaari on kuljettanut meitä imunesteen, verenkierron ja hermoston kautta aina modernien tietoverkkojen maailmaan, jossa maailmankaikkeus toimii kuten yksi elävä organismi. Me kaikki olemme siis yhtä, niin kuin Jeesus kerran rukoili, halusimmepa sitä tai emme.

Se, että maapallo on kutistunut yhdeksi sykkiväksi organismiksi, muuttaa olennaisesti myös kirkon roolia. Kirkko on lyhyessä ajassa muuttunut tiedonantajan roolista keskustelukumppaniksi. Viimeistään nyt on kirkon työntekijöiden astuttava jakkaralta alas ja suostuttava tasaveroiseen kommunikaatioon ympäröivän maailman kanssa. Kirkon on lisäksi oivallettava, että internet ei ole vain väline oman totuuden esittämiseen, vaan elävä toimintaympäristö, jossa ihmiset kommunikoivat aidosti elämän ja kuoleman kysymyksistä.

Maailman murros on osaltaan myös paluuta alkuseurakunnan aikaan. Apostolit lähtivät jakamaan evankeliumia Kristuksesta ja altistivat itsensä kritiikille. Apostolit eivät keksineet itse evankeliumia, vaan jakoivat uskonsa eväät ympäröivään maailmaan.

Samasta ilmiöstä on kysymys tänäkin päivänä. Useimpien verkkopalvelujen oikeassa yläreunassa on aito evankelioimistyön nappi. Siinä lukee JAA. Aina, kun seurakunnan työntekijä painaa JAA-nappia, hän tekee evankelioimistyötä. Näin tämäkin työmuoto saa aivan uuden sisällön.

Mihin kirkkoa sitten tarvitaan tässä vuorovaikutteisten verkkoyhteisöjen maailmassa? Espoon piispa Tapio Luoma muistutti hiippakuntansa verkkotyön päätösseminaarissa lokakuussa, että vaikka maailma on muuttumassa koneelliseksi, yhteen asiaan ne eivät pysty: monimutkaisiin ihmissuhteisiin. Tähän vedoten piispa Luoma muistutti, että Facebook-ajan kirkko on verkossa rakentamassa ja syventämässä kommunikaatiota, johtamamassa ihmisiä kohti pyhää.

Uuden toimintaympäristön haastaessa kirkon perinteiset työmuodot kasvokkain tapahtuvan kohtaamisen merkitystä ei seurakuntatyössä saisi unohtaa. Asian merkitystä korostaa vanha kompakysymys: Mikä on lääketieteessä osoittautunut korvaamattomaksi keksinnöksi? Vastaus: Toinen ihminen.

Mikko Salmi

asemapäällikkö

Rauhan Asema

Rauhan Asema on Oulun ev. lut seurakuntien hengellisen työn erityispalveluihin keskittyvä digitaalisen viestinnän yksikkö.

Liikkeelle

Elämä ja mieli on paloja. Tee niistä kokonaisuus.

Syyskuu 2006
“Kirkon tulee olla verkossa näkyvä ja aktiivinen, ei pelkästään reagoiva. Jos emme ole läsnä verkossa, emme ole läsnä ihmisten elämässä.”

Yö on pimeä, mutta kirkon interaktiivisten palveluiden esiselvitystyöryhmän loppuraportti alkaa hahmottua. Kirjoitan omaa osuuttani Marja Pesosen painostamana. Lupasin tekstin aamuksi, mutta oppilaitostyö ja nuoret aikuiset veivät päivän. Näinhän sitä koko työryhmä tekee, oman työnsä lisäksi. En tiedä, synnyttikö jo tämä osan siitä traditiosta, miten työtä tehdään.

Raportti luovutetaan kuitenkin 3.1.2007

Maaliskuu 2007
Mietin kuumeisesti miten voin kertoa 150 ihmiselle 45 minuuttia siitä, että kirkon interaktiivinen verkkotyö ei ole edennyt askeltakaan. Kävelen siis Helsingin seurakuntayhtymän Kolmannella linjalla olevan Engelsalin lavalle, jätän seitsemän ranskalaista viivaa pöydän nurkalle ja aloitan. Sitä esitystä on kehuttu, olin aito, läsnä ja juttu oli tuoretta.

Mutta itse asia junnaa.

Toukokuu 2007
Kari Kopperi soittaa. Ilmoittaa soittavansa tuon esiselvitystyöryhmän puheenjohtajan ominaisuudessa ja tehtäväksi saaneena. Pyydän päivän ja yön aikaa ajatella, haluanko lähteä vetämään Hengellinen elämä verkossa -hanketta. Soitan seuraavana aamuna haluavani.

Kesä kuluu odotellessa.

Syyskuu 2007
“What the hell I´m doing here?” Ensimmäinen julkaisuni Facebookissa. Kavereita alkaa kertyä. Lokakuussa Paalanteen Helena pyytää seinälläni, että laittaisin myös kuvan. Laitan. Tajuan, että tämä on uusi työpaikka, kahvihuone, biletila, ystävät.

Lokakuu 2007
Vanhoihin töihini palkataan sijainen ja ryhdyn päätoimisesti kehittämään näitä kirkon interaktiivisia verkkopalveluita, siis Hengellistä elämää verkossa. Jotain organisaation hämmennyksestä kuvaa se, että palkkani maksetaan tietohallinnon määrärahoista, hallinnollisesti kuulun Kirkon jumalanpalvelus- ja musiikkitoimintaan, työhuoneeni on ruotsinkielisen työn keskuksessa ja hanke on päätetty sijoittaa Kirkon tiedotuskeskukseen.

Ja on kuin valtavaa painetta pidätellyt hana olisi avattu. Puhelimeni soi lakkaamatta, sähköpostit vyöryvät vanhojen päälle. Fb kasvaa. Käsitykseni elämänhallinnasta muuttuu. Syöksyn sosiaaliseen mediaan.

Kirjoitan hankkeelle ensimmäistä suunnitelmaa, vaikka ymmärrän suunnittelun vaikeuden. Nyt luen sitä osin punastellen, osin ihastellen.

Tammikuu 2008 - syyskuu 2012
Tästä alkaa Hengellinen työ verkossa.

Neljä pitkää vuotta. Hankkeeseen sijoitetaan paljon rahaa. Se antaa huikeat mahdollisuudet, mutta myös kokemuksen aika tarkasta seurannasta, ihan oikeutetusta. Haluan että juuri siksi hankkeessa otetaan riskejä ja sitten vaikka epäonnistutaan. On parempi tehdä kuin olla tekemättä, ottaa riski ja voittaa tai hävitä. Rekrytoinneista tulee aluksi keskeinen osa hanketta. Ne onnistuvat. Suunnitelmat korjaantuvat ja koko ajan löytyy uusia haasteita ja uusia ideoita.

Välillä luon uskoa itseenikin, pyrin jatkuvasti luomaan sitä koko syntyneeseen tiimiin. Haluan hankkeelle monet kasvot, hanke oli liikaa kiertynyt minun ympärilleni. Ja se onnistuu. Jatkuvat onnistumiset ovat olleet hankkeen käyttövoima, jonka alle virheet, uupuminen ja kokemus hallitsemattomuudesta ovat jääneet. Ja niitä onnistumisia tuntuu tulevan: Kirkko kuulolla, Kirkko Suomessa, chat, blogit...

Hanke on ihmisiä, ennen kaikkea ihmisiä. Myös kokouksia, presiksiä, seminaareja, matkoja, kirjoittamista. Mutta siis ihmisiä: somessa, livenä, lähellä ja kaukana. Tajuan, että oma työni on visiointia ja  ihmissuhdetyötä. Toki myös suunnittelua, seurantaa, johtamista, arviointia, säädösten tulkintaa, taloutta. Näistä elementeistähän koko hanke on tehty. Mutta keskiössä on ihminen, koko ajan.

Lokakuu 2012
Hallittu ja hiottu seminaari kirkon yhteisen verkkotyön tulevaisuudesta. Se tulevaisuus raottuu nykäys nykäykseltä, työtä tullaan tekemään. Omassa visiossani verkkotyöstä puhuminen on vuonna 2017 jo aika outoa koska siitä on tullut arkea. Samoin valtakunnallisen yhteistyön organisointi on osa totuttua todellisuutta ja kirkko nähdään kokonaisuutena, jossa monet tehtävät - ehkä ne tärkeimmät - toteutuvat paikallisesti seurakuntarakenteen kautta, mutta iso osa tehdään valtakunnallisena yhteistyönä.

Luovun tiimistä, se tekee kipeää. Huomaan jo siirtyneeni tekemään enemmän työtä seurakunnissa verkkotyötä tekevien tai johtavien kanssa. Toisaalta huomaan että tiimi vain kasvaa. Yhteisen työn tekijät.

Tätä tekstiä kirjoitan google drivellä, mutta oikealla ylhäällä lukee No other viewers. Tuleehan tässä yksinäinen olo. -Hannu Majamäki