Piispan viranhoitoa Facebookissa

Kuvat piispojen profiilikuvia facebookissa

Keskustelimme sähköisesti piispojen kanssa Facebookista. Julkiset sivut facebookissa piispoista ovat Matti Revolla, Björn Vikströmillä, Tapio Luomalla ja  Seppo Häkkisellä . Käy tykkäämässä!

Hengellistä tukea ja inspirointia

Björn Vikströmin Facebookiin sai mukaan Hengellinen elämä verkossa -hankkeen työntekijät, Tapio Luoma ja Matti Repo houkuteltiin mukaan tuomiokapitulissa ja Seppo Häkkisen fanisivun perusti alunperin opiskelija, mutta nyt se on virallisesti piispan hallussa. Seppo Häkkinen perustelee Facebook-läsnäoloaan, että piispan virka on julkinen ja viran olemukseen kuuluu tuoda esille mielipiteitä ja linjata asioita. Piispan on jatkuvasti etsittävä, mikä olisi oikea tapa olla yhteydessä ihmisiin ja tuoda esille ajatuksiaan. Tätä on myös seurakuntakierroksilla on toivottu. Piispan puheenvuorot saavat facebookin kautta enemmän näkyvyyttä kuin pelkillä kotisivuilla julkaisu.

Matti Repo kertoo jokaisen piispantarkastuksen tai kirkkoherran virkaanasettamisen tuovan lisää seuraajia sivuilleen. Parhaimmillaan kommentointi jatkaa netin välityksellä sitä hengellistä tukemista ja inspirointia, mitä piispallisella kaitsennalla tavoitellaan. Björn Vikström kertoo, että Facebookin välityksellä tulevat sellaisetkin ihmiset keskustelemaan, jotka eivät livekohtaamisissa ole päässeet juttusille.

Julkisilla sivuilla eniten kommentteja saadaan ajankohtaisista asioista sekä sellaisissa, joissa julkisen ja yksityisen raja hieman raottuu. Piispakin on ihminen!

Nopeaa reagointia

Seppo Häkkinen linjaa, että johtajilta vaaditaan nykyisin nopeaa reagoimista  Facebookista riippumatta. Välineenä Facebook antaa mahdollisuuden reagoida siten kuin haluaa. Yhä enemmän piispa haluaa olla reaktiivisuuden sijasta proaktiivinen, johon juuri tämä väline sopii erinomaisesti.

Haasteita

Tämän ajan henki on se, että pitää pystyä olemaan vuorovaikutuksessa kaikenlaisten ihmisten kanssa ilman, että piispa jättäytyisi elitistiseen yksinäisyyteensä. Tapio Luoma jatkaa pohdintaansa, että missä kulkee tämän kehityksen raja? Mitä piispuus lopulta on ja millaista piispuutta/johtajuutta kirkossa lopulta toivotaan? Facebook on paljastanut sen, että edes kirkkomme sisällä ei vaikuta olevan selvää, mikä merkitys piispan viralla on ja ylipäätään tarvitaanko sitä. Facebookin kautta myös seurakunnan työntekijöiden ilmaisun ja ajatuksien kirjavuus tulee näkyväksi.

Matti Repo näkee, että sosiaalinen media voi kuitenkin taivuttaa ihmistä myös epäsosiaaliseksi; se saa kärjistämään kantoja, ilmaisemaan itseään terävästi sekä myös lukemaan toisten teksteistä terävämpiä kulmia kuin niissä on. Viestintä typistetään lyhyiksi lauseiksi, joiden vaikutuksena ei ole niinkään informoiduksi tuleminen, tietojen syveneminen ja asioiden monien puolien valottuminen, vaan tunteiden herääminen jonkin asian puolesta tai sitä vastaan. Sosiaalisuus muuttuu laumanmuodostumiseksi; nopeasti asiassa kuin asiassa katsotaan, kummalla puolella jotain jakolinjaa seisot, ”tykkäätkö” vai et.

Seppo Häkkinen miettii nettikeskusteluista myös sitä onko toinen edes lukenut, mitä toinen on sanonut tai onko meillä edes halua ymmärtää toinen toistamme.

Siinä onkin kirkon verkkotyöläisille haaste: miten lisäisimme verkossa toinen toisemme ymmärtämistä?

-Ulla Oinonen


P.s. Piispa Tapio Luoma on nyt myös Twitterissä!

Etätyö- plussat ja miinukset

+  Työtä voi tehdä sängyssä, sohvalla, keittiössä, sohvalla tai junassa (Tekijällä tulee kuitenkin olla työhuone tai tila, jossa rauhallinen työnteko on mahdollista)           

+ Pienemmän lapsen voi viedä tarhaan samaan aikaan kun isompi lapsi menee kouluun (Työ joustaa arjen mukaan – esim. lapsiperheen aikataulut eivät ole niin kellotettuja, kuin muuten olisi)      

+ Hiuksia ei tarvitse kihartaa etätyöpäivää varten (Työmatkoihin tai -päivään valmistautumiseen kuluu vähemmän aikaa)

+ Osoittaa luottamusta työntekijää kohtaan à motivoi tekemään työn hyvin (Vaatii osaavan esimiehen: tulee varmistaa riittävä raportointi, kehityskeskustelut ja perehdytys.)

+ Etäkokoukset onnistuvat hyvin, kokoukset keskittyvät erityisen aiheen ympärille, työntekijä on helposti tavoitettavissa (s-posti ja fb), turhiin kokouksiin ei kulu aikaa

+ Etätyö onnistuu hyvin vähäisillä laitteilla: tarvitaan kannettava tietokone sim-kortilla ja tarvittavilla ohjelmilla, kuulokkeet ja mikki sekä puhelin ja s-posti.

+ Tärkeät tapaamiset ja kokoukset voi keskittää 1-2 päivälle, mikä tehostaa ajankäyttöä.

+ Työ ei jatkuvasti keskeydy siirtymien tai muiden syiden vuoksi (esim. äsken työhuoneeseen tuli sähkömies).

+ Työyhteisöön voi olla vuorovaikutuksessa sosiaalisen median kautta. Siellä voi käydä keskustelua ja kysyä neuvoa.

- Työlle pitää järjestää oma tila, kaikki pitää kuljettaa mukana

- Työpäivästä voi tulla pirstaleisempi ja venyneempi, omat ja työn rajat pitää tuntea

- Täytyy olla valmis reissaamaan jos työpaikka sijaitsee fyysisesti kaukana

- Toistaiseksi joutuu kohtaamaan ennakkoluuloja: ”etätyö ei ole oikeaa työtä”

- Työyhteisön hiljainen tieto ei siirry kun kahvipöytäkeskustelut jäävät välistä

- Työntekijä voi joutua luopua osasta työyhteisön ja työpaikan eduista (ruokaetu, työterveyshuollon läheisyys, liikuntapalvelut, hartaushetket tms.)

-Minna Jaakkola

P.s. Kirjoittaja on tehnyt 80% etätyötä kirkon verkkohankkeissa. Työmatkaa on reilut 200km.  

Miks me kirjoitetaan Oisko tulta -blogia?

1) Palsta kerännyt paljon kommentteja, joissa monissa iloitaan blogista:

"Ihana kirjotus!! Voi, miten kauniisti kirjotettu, melkein kyynelsilmässä tätä luin. Kiitos tästä blogista, Hyvää työtä, Jeesus myötä. Oon hirmuisen kiitollinen teistä kaikista kirjottajista! Oikein arjen henkireikiä. Kaikkea hyvää ja rutkasti iloa teille ja sydämiii! Terkuin Anna"

”Itsehän olen ateisti (tai no agnostikko, jos tarkkoja ollaan) ja seurailen palstaa mielelläni. Entinen seurakuntanuori, isonen ja kerhonohjaaja. (…) Eipä tässä nyt oikeastaan mitään päätä eikä häntää ollut. Halusin kai sanoa, että uskonnotonkin saa tästä palstasta toisinaan hyvin paljon irti.”

"Olen tykästynyt erityisesti Lily-palvelussa olevaan blogiin. Kirkko palvelee! Raikasta pohdiskelua uskosta ja kaikesta."’

"Ihan loistava tämä teidän bloginne! Olen niin iloinen ja ylpeä siitä, että kirkossa on työntekijöitä, jotka tekevät hommiaan tällaisella otteella! Jatkakaa vain. :) Oikein hyvää ja siunattua adventtia - ja voimia! ♥

”Ihme oli että ikinä valmistuin, ihme on jos löydän pidempiaikaisen, mielekkään työpaikan, ihme on jos saan rahat riittämään seuraavaan tilipäivään, ihme on jos olisi päivä kun en hermostuisi, ihme olisi jos osaisin lopettaa tämän sittekku elämän ja oppisin nauttimaan hetkestä. Ihme on että koukutuin tähän blogiin ja nautin jokaisesta postauksesta, imen tekstiä itseeni ja maiskutan sitä joka solullani. Olen matkalla oikeaan suuntaan, pitkästä aikaa, se on ihme.”

”Kiitos tästä blogista! Olen kyllä kiitollinen monesta asiasta, mutta nyt tänne haluan sanoa tän - ja tää palaute on kaikille tän blogin kirjoittajille! - että kiitos kun kirjoitatte aitoja tekstejä. Uskallatte sanoa asioita niiden oikeilla nimillä, joista kirkossa usein puhutaan kiertoilmaisuin ja korulausein. Tää blogi on myös yksi tapa hoitaa omaa suhdetta Jumalaan. Monesti löydän täältä jonkun ajatuksen, joka kirvoittaa toisen ajatuksen ja kolmannen ja lopulta huomaan rukoilevani jonkun asian puolesta. Ja tän blogin tekstit puhuttelee lähes joka kerta, kirkossa kuulemani saarnat vain ehkä joka neljäs kerta. Joten kiitos.”

"Ajattelin vain kertoa, että tämän palstan pitäminen on ehkä parasta, mitä kirkolle on koskaan sattunut! Sydämestäni toivoisin, että kirjoittajien kaltaiset älykkäät, ihmisläheiset ja hyvää tekevät kirkon jäsenet pääsisivät laajemminkin esille, niiden raamatulla päähän lyövien änkyröiden sijaan. Ehkä silloin minunkaan ei olisi aikoinaan ollut niin helppo tehdä eroamispäätöstä. :)"

"Ja sanottakoon vielä - mikäli kirkkopiireissä olisi aikanaan ollut tällaista ymmärtäväisyyttä ja empatiaa kaiken sen syntipaasauksen ja tuomitsevuuden sijaan, ei tämä ex-seurakuntanuori ehkä olisi lähtenyt vetämään sieltä aivan niin tukka putkella. Tätä nykyä olen sataprosenttinen ateisti enkä kirkkoon kaipaa, mutta kyllä silti ilahduttaa tietää, että sieltä löytyy tällaisiakin ihmisiä. Kiitos siis siitä!"



2) Kirjoitukset herättävät keskustelua ja pohdintoja eri aiheista:


”Mielenkiintoinen kirjoitus, kiitos siitä! Uskonnottomana minua on aina hämmentänyt juuri tämä, että "Jumala kunnioittaa ihmisen päätöstä olla kuuntelematta Jumalan kutsua, joten ihminen voi valita kadotuksen, vaikka Jumala haluaisi kaikkien pelastuvan." Itse koen, etten todellakaan ole saanut mitään kutsua Jumalalta. Monesti kuulen puhuttavan "uskon lahjasta" - mikseivät kaikki saa tätä? Minulle uskonnottomuus ei ole päätös, en kerta kaikkiaan vain pysty uskoa Jumalaan.
Nojoo, poikkesin jo aiheesta, mutta kuitenkin hyvä ja mielenkiintoinen kirjoitus! :) Mukavaa joulun odotusta!


”Monien muiden ortodoksien tavoin en oikein tykkää puhua "uskoon tulosta" tai edes "uskossa olosta" - näen, että se tosiaan edellyttäisi jonkinlaista stabiilia tilaa, jota en ainakaan omalla kohdallani näe mahdolliseksi, kun kyseessä on rajattoman mysteerin ja rajallisella ymmärryksellä varustetun pienen ihmisolennon yhtälöstä. Luin joskus jostain papista, joka uskossa olosta kysyttäessä vastasi, että "en tohdi sanoa olevani uskossa, mutta joinakin päivinä usko on minussa". Minusta tuossa tiivistyy jotain olennaista siitäkin, miten itse tätä elämääni elää rehjustan ja yritän päivä päivältä oppia ja kasvaa lisää.”


”En itse ole edes kirkon työntekijä, mutta jurppii niin maan perin pohjin nämä "Me halutaan sit hei perinteiset kirkkohäät ilman mitään jeesusjuttuja" -parit. Ettehän te nyt mäkkiinkään mene ja pyydä että "mut ei sit mitään mäkkiruokaa"! Lähinnä tarkoitan kai sanoa, että arvostan jokaista pappia, joka jaksaa kohdata nämä parit kunnioittavasti ja ystävällisesti.”

”Suosittelen kyllä kaikille parisuhdeterapiaa, pelasti omankin liittoni muutama vuosi sitten. Ja kirkkohan tarjoaa sen myös ilmaiseksi siis todella hyvää palvelua kirkolta :)”


3)Blogissa jaetaan myös oman elämän hätää, jaetaan vaikeita asioita ja jätetään rukouspyyntöjä:


”Sama huuto on täälläkin. Kun tilanne kotona käy ylivoimaisen vaikeaksi.. Auta, pelasta. Anna voimia.”


”Näistä asioista ei ole koskaan liikaa keskustelua. Omassa elämässäni olen nähnyt vakavasti persoonallisuus / luonnehäiriöisiä ihmisiä. Vaikka minulla on tietotaitoa on silti todella vaikea käsittää sairaan ihmisen mielenmaailmaa "normaali psyykkeellä" varustettuna ihmisenä. Omalla kohdallani toipuminen "ankeuttajista" on hidasta, aaltomaista ja raskasta. Kaikesta jää jälki. Sielu kantaa ikuisia arpia. Voimia kaikille saman tunteen jakaville. ♥”


”Tuntuu väärältä rukoilla tätä omaa toivetta. Tiedän, että maailmassa on miljoonia pahempiakin ongelmia. Eikä niitä tarvitse lähteä etsimään edes "maailmasta" vaan onhan niitä ihan itselläkin. Mutta tämä toive on kaikista kipein ja niin valtavan raskas kantaa, että olen työntänyt varpaani kirkon ovesta sisään ja aion tulla jäädäkseni. Onhan ne varpaat siellä kyllä aina olleet. Mutta eivät niin kovin fyysisesti. Rukouspyyntöni koskee vauvaa. Sylistä puuttuva nukkaposki. 4v poika meillä jo on, mutta se pieni niin kovin toivottu ja valmiiksi rakastettu vauva. Sunnuntaina tulee kaksi vuotta siitä, kun annoimme vihdoin vauvalle mahdollisuuden tulla. Siitä lähtien olemme viettäneet aikamme lapsettomuushoidoissa. Kohdunkaulansyöpä vei oman aikansa. Tämä tuntuu ihan pöhlöltä.. En tiedä. Mutta jos äänekkäämpi rukous menisi varmemmin perille..?”

4) Jos et usko, katso itse Lilystä

-Minna Jaakkola

Valtakunnallista paikallisesti

Tampere on hieno kaupunki. Meillä on täällä vaikka mitä mukavaa: Popeda, Simo Frangen, Näsinneula, Särkänniemi ja kaksi jääkiekkojoukkuetta. Tappara ja joku toinen. Näiden lisäksi Tampereella on 11 paikallisseurakuntaa, jotka muodostavat Tampereen seurakuntayhtymän. Tamperelaisessa seurakuntaelämässä on kovasti pyritty etsimään uutta suuntaa eli käydä rohkeasti dialogiin tamperelaisten kanssa ja avustaa heitä keskustelemaan keskenään seurakunnan sisältöjen parissa. Vuosi vuodelta on tullut selvemmäksi, että tämän dialogisen työotteen ja jäsenlähtöisen toimintatavan merkittävä (tai jätetään väheksyntä tässä seurassa väliin), siis merkittävin toimintaympäristö on verkko.

Vaikka meillä tehdään paljon uutta ja hyvää, on myös selvää, että kun yhdistetään hämäläinen hitaus ja kirkon verkkaisuus, eivät asiat pääse tapahtumaan liian nopeasti. Mutta viimeinkin: yhteinen kirkkoneuvosto päätti aloittaa verkkotyön käytännön organisoinnin Tampereella perustamalla työryhmän. Työryhmän perustaminen nyt ehkä ei ole kaikista radikaalein kirkollinen lähestymistapa, mutta tässä kohdassa hyvä alku. Työryhmä koottiin ennen kaikkea innostuneista työntekijöistä.

Verkkotyö on kirkolle suuri haaste oikeastaan joka kantilta. Sama nuotti ei toimi tuomiokirkon saarnatuolissa ja verkossa. Pitää opetella paljon uutta ja ennen kaikkea nöyrtyä tunnustamaan olevansa samalle tasolla kanssaverkossaolijoiden vierellä. Tätäkin haastavampi kohta verkkotyössä on oikeastaan organisointi. Verkko ei tunne seurakuntarajoja, työalarajoja, ammattinimikkeitä, toimenkuvia eikä mitään muitakaan kivoja juttuja, joiden avulla seurakunnassa määritetään ihan liian paljon. Suomi24:ssa tai Aamulehden uutiskommenteissa ei tuomiorovastia tai piispaa kumarreta. Siinä missä verkkotyö ei tunne rajoja, toinen seurakuntaelämän todellisuus tuntee. Määrärahat, säästötoimet ja resurssit jakautuvat paikallisesti. Ja niukkuutta jaetaan näinä vuosina.

Tampereella halutaan olla mukana verkkotyössä sekä valtakunnan tasolla että paikallisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kaikki mikä kannattaa suunnata valtakunnanlaajuiseen verkkotyöhön, myös suunnataan sinne. Antaessaan saa ja saadessaan antaa. Mutta paikallista näkökulmaa ei hylätä, sellaiset verkkoyhteisöllisyyden muodot, joissa on paikallinen aspekti mukana, otetaan pikaisesti haltuun. Nykymaailmassa jokaisella on monta yhteisöä, johon kuulua, jotkut ovat lyhytkestoisia ja toiset pidempiä. Toisissa merkitsee paikallisuus ja toisissa ei. Samoin on myös meidän hengellisessä elämässämme verkossa ja Tampereella. Ja niihin kaikkiin olemme suuntaamassa. Valtakunnassa ja Tampereella.

-Jussi Laine

Kärkihankekoordinaattori

Tampereen seurakunnat

Työssä lasten todellisuudessa

Kirkon työntekijöitä toimii eri tavoin sosiaalisessa mediassa. Lastenkirkko on kaikkien seurakuntien käytössä oleva yhteinen kasvatuksen verkkopalvelu. Siellä työskentelee lastenohjaajia, perhetyöntekijöitä, kasvatuksen pappeja ja varhaisnuorisotyöntekijöitä virtuaalitilaisuuksissa. Mitä on työskennellä virtuaalitilaisuudessa? 

Kaikki alkaa minusta ja avattarestani.

Samalla tavalla kuin työpäivän aluksi valitsen vaatteet vaatekaapista ja harjaan hiukset, valitsen avattarelleni vaatteet ja kampauksen. Sain ensimmäistä virtuaalitilaisuutani varten it-tuesta kuuloke-mikrofoni-setin. Testaisin sitä ennen tätä ensimmäistä lähetystä soittamalla ihan normaalin hangout-puhelun naapurihuoneessa työskentelevälle työkaverilleni. Kaikki vaikuttaisi pelittävän hyvin. 

Tämä työ vaatii yhtä paljon kuin mikä tahansa muu työ. Suunnittelu-, toteuttamis- ja kehittämisaikaa yhteen tilaisuuteen tarvitaan viikossa tunnista kolmeen.

Lähetykseni alkaa kahden tunnin päästä. Olen jo tehnyt Lastenkirkkoon virtuaalityökalulla valmiiksi pohjan tilaisuudelle. Käytän valmisteluaikaa valitsemalla musiikit, tekstit ja leikit. Rakennan rungon tilaisuudelleni ja lisään työkaluun valitsemani kuvat ja muut materiaalit valmiiksi. Tarkistan mitä virtuaalisessa huoneessa on ja lisään sinne pari esinettä, joita tänään tarvitsen. Testaan varmuudeksi vielä valitun karaokevideon. Näyttää hyvältä. Jännitys alkaa nousta. 

Virtuaalitilaisuus voi olla hartaus, puuhakerho, satuvartti... Kaikki on mahdollista, kun lähtee liikkeelle siitä mitä mukana olevat lapset haluavat. Puoleen tuntiin mahtuu paljon.

Käyn kahvilla ja vessassa. Juttelen hetken työkaverini kanssa seuraavan päivän kerhokerrasta. Palaan koneen ääreen ja vastaan muutamaan sähköpostiin. Kymmentä minuuttia ennen virtuaalitilaisuutta avaan virtuaalitilaisuuden sille varatussa huoneessa. Muutama lapsi ilmestyy heti paikalle. Moikkaan heitä ja kerron, että tilaisuus alkaa ihan kohta. 
Aloitamme tutustumiselle ja keskustelulla päivän tapahtumista. Ensimmäiseksi leikiksi olen valinnut Minkä värinen on..? -leikin, jossa hyödynnämme huoneessa olevia huonekaluja ja mattoja. Leikkiä oli toivottu palautepostissa. Ja siitä virtuaalinen leikkihetki lähtee käyntiin. 

Kerhotoiminnasta tutut asiat toimivat myös virtuaalitiloissa. Yhteiset aloitukset ja päätökset ovat tärkeitä. Lapsen kohtaaminen juuri hänen itsenään; hänen toiveineen, ajatuksineen ja pelkoineen on tärkeää.

Puolentunnin päästä on yhdessä laulettu ja leikitty, on aika hiljentyä kynttilän äärelle. Hartauden aihe on edellisellä kerralla lasten kanssa keskusteluista noussut. Avaan avoimen chatin lapsille. Juttelemme yhdessä ikävästä. Yhdellä on ikävä isää, joka on ulkomailla töissä. Toisella on ikävä Miiru-kissaa, joka on haudattu metsän reunaan. Kolmannella ei ole ikävä. Jokainen kertoo omin sanoin ikävästä. Minäkin kerron ikävästäni ja pohdimme mikä sitä ikävää helpottaisi. Yhteiseksi rukoukseksi olin valinnut lapsille jo aiemmista kerroista tutun lyhyen tekstin ja sen seuraksi Lasten virrestä tutun laulun. 

Kyse ei ole yhdestä kerrasta vaan jatkuvasta lapsen maailmassa mukanaolosta.

Leikkihetken päätteeksi juttelemme seuraavasta kerrasta ja mitä toiveita lapsilla on. Kiitän kaikkia osallistujia nimeltä, muistutan sunnuntain verkkovaeltajan taukopaikasta ja toivotan hyvää viikon jatkoa. Suljen lähetyksen, kirjoitan fb-ryhmään lyhyen palautteen kerrasta ja suljen tietokoneen. Ensi viikon tilaisuus alkaa jo löytää hahmoa päässäni. 



Teksti: Ida-Maria Pankka
Kuvat: Katri Saarela, Ida-Maria Pankka, Lastenkirkko

Perheneuvojana netissä

Yhteiskunta muuttuu, tieto lisääntyy, laitteet kehittyvät ja menetelmät monipuolistuvat. Mutta yksi pysyy. Sitä kaivataan ja siitä haaveillaan. Se vetää puoleensa vastaansanomattomalla voimallaan. Sen puolesta ollaan valmiita taistelemaan, vaikka verissä päin. Aina ja kaikkina aikoina se on yhtä ihanaa, yhtä juovuttavaa – ja yhtä vaikeaa. Rakkaus.

Rakkaus on uskomme ydinsanoma. Sen maallisen ja välillä raadollisenkin muodon, parisuhderakkauden puolesta on kirkon perheneuvonta työskennellyt jo pian 70 vuotta. Uusimpana työmuotona on city.fi:n nettisivuilla ilmestyvä Suhdeklinikka-blogisarja, jossa kirkon perheneuvojat vastaavat lukijoiden lähettämiin kysymyksiin.

Cityn lukijakunta koostuu nuorista aikuisista. Eli juuri heistä, joilla parisuhdekysymykset hehkuvat kuumimmillaan. Etsitään: ”Pitäisikö valita järkevämmin? Seuraanko sydäntäni?”, rakastutaan: ”Silloin kun saan pitää hänet edes hetken itselläni, tunnen olevani maailman kaunein, ihanin ja täydellisin nainen”, petetään: ”Sitten kuin salama kirkkaalta taivaalta tuli toinen mies”, erotaan: ” Tekee vaikeaa myöntää itselleen, että kaikki on ohi ja jatkaa elämää eteenpäin”, mietitään vanhemmuutta: ”Pian alkaisi lasten hankinta olla ajankohtaista, mutta en voisi kuvitellakaan hankkivani lasta tähän tilanteeseen”, kärsitään: ”Kuinka toimia parisuhteessa, jossa huorittelu on arkipäivää ja väkivaltaa esiintyy välillä?”, rakastutaan uudestaan: ”Emme pystyneet olemaan erossa toisistamme, kaikki muu elämämme kärsi, koska olimme niin lumoutuneita toisistamme ” jne. (Lainaukset suoraan Suhdeklinikan kysymyksistä.) Kysymykset ovat juuri samoja, joiden parissa kirkon perheneuvojat ovat työskennelleet vuosikymmeniä ja työskentelevät yhä, joka päivä.

Niinpä Suhdeklinikkaan lähetettyjen kysymysten äärellä oleminen on tuntunut luontevalta osalta omaa työtä. Niin kuin kaikessa verkkokeskustelussa, haasteena on aineiston rajallisuus. Annetuilla tiedoilla tai tiedonmurusilla täytyy pärjätä. Vastakysymyksiä voi toki tehdä, mutta ne eivät tuo lisätietoa vastaajalle, vaan toimivat uusien näkökulmien avaajina kysyjälle. Toisaalta aineiston rajallisuudella on hyvätkin puolensa. Vastaanotolla saan informaatiota uudelta asiakkaalta tai pariskunnalta niin paljon, että aivot saavat toimia täysteholla erotellessaan sieltä oleellisimmat ja tärkeimmät johtolangat. Tässä saan rauhassa olla kirjoitetun kysymyksen äärellä. Mitä minulle tiedoksi annetaan, sen pohjalta vastaan.

Perheneuvojana olen ennen kaikkea kuuntelija. Toki asiakkaat myös kaipaavat näkemyksiäni ja koko työskentely perustuu dialogisuuteen, mutta monesti ihmisillä on perheneuvontaan tullessaan suuri puhumisen ja kuulluksi tulemisen tarve. Suhdeklinikassa perheneuvojan rooli on toisenlainen. Siellä tehtävänäni on nimenomaan puhua, vastata siihen, mitä minulta kysytään. Ammatillisesti onkin ollut antoisaa jakaa omia ajatuksiani kysyjän tilanteesta kerrankin ihan rauhassa. Siinä minulla on mahdollisuus hyödyntää koulutustani ja työkokemustani kertomalla mieleen tulevista teorioista ja pohtia asiaa mahdollisesti useammaltakin eri näkökannalta. Ja antaa joskus jopa neuvoja, jos joitain hyvältä tuntuvia sellaisia mieleen sattuu nousemaan.

Omasta kokemuksestani käsin perheneuvonnan tekeminen verkossa siis laajentaa ja täydentää työnkuvaa mielekkäällä tavalla. Ja mikä tietysti olennaisinta: näin voimme antaa asiantuntemuksemme niiden avuksi, jotka sitä kaipaavat ja siitä hyötyvät. Hyvin matalalla kynnyksellä ja tähän aikaan sopivalla ja toimivalla tavalla.

-Paula Ruotsalainen

Kirjain kirjaimelta – Chat verkkoauttamisen muotona

                     

Ruudulle tulee ilmoitus uudesta chatista, jossa lukee:

Asiakas:  Mikään ei onnistu.

KirkkoSisko:  Ohhoh, kuulostat pettyneeltä. Haluatko kertoa mikä ei onnistu?

Asiakas: Ei mikään. En saa ikinä keltään kehuja ja kaikki menee pieleen. Leivoin kakun ja sekin jäi raa'aksi vaikka olen edes leipomisessa luullut olevani jotenkin hyvä. Roskiin meni.

KirkkoSisko:  Harmitti varmaan, kun iso työ meni hukkaan. Tuliko siitä kakusta jotenkin onnistumisen mittari sinulle?  Kun kirjoitat, että et saa keltään kehuja, niin kuka sinulle tulee mieleen, keneltä niitä erityisesti kaipaisit?

Asiakas: No mun sisko. Olen auttanut heitä talonrakennuksessa mutta koko ajan teen kaiken väärin. Ei niitä lautoja sinne. Mitä sä siinä tiellä seisot.  Koettaisit nyt olla nopeempi.

KirkkoSisko:   Olet halunnut auttaa ja sitten tuntuu, että  se ei kelpaakaan. En ihmettele, että olet pahoilla mielin. Haluatko kertoa lisää?

Tämä ei ole oikea käyty chatkeskustelu, koska ne ovat luottamuksellisia. Mutta tämä hyvin voisi olla.  Kun luet keskustelua, mietit ehkä kumpaan samastut, asiakkaaseen vai kirkon työntekijään. Voi olla, että mietit myös, miten olisit itse kirjoittanut. Mitä itse tekisit toisin? Tämä juuri onkin chatin – ja oikeastaan kaikkien dialogien - suola.  Jokainen keskustelu on ainutkertainen, ja kummastakin osapuolesta riippuu, mihin suuntaan keskustelu kääntyy. Toimimme tietysti ammattitaitomme opastamana ja sielunhoidon periaatteisiin sitoutuen, mutta siitä huolimatta keskustelut ovat hyvin persoonallisia. Jos sama asiakas jonain päivänä kirjoittaisi saman alun toiselle työntekijälle, siitä sukeutuisi aivan toisenlaiset teemat esiin.

Kirkon suora kahdenkeskinen chat aloitti toimintansa 17.11.2011 kun ev.lut kirkko avasi yhteisöpalvelu Facebookissa sivuston 'Kirkko Suomessa'. Työntekijän näkökulmasta olen kuullut pelkästään positiivisia kommentteja. Aiheet voivat olla rankkoja mutta keskustelut on koettu mielekkäiksi, oikeasti auttaviksi, oikeaksi sielunhoitotyöksi ja joku totesikin koulutuspäivässämme, että myös chatissa lähimmäisenrakkaus todentuu. Ihmisten peruskysymykset ovat halki aikojen, kulttuurien ja medioiden samat: tulla kuulluksi, hyväksytyksi, ymmärretyksi. Saada vastakaikua, elävän ihmisen yhteyttä, ja joskus yhteyttä myös elämän Luojaan. Rukouspyyntöjä tulee aika usein. Kun itse usein keskustelun päätteeksi kysyn saanko toivottaa sinulle siunausta, ei kukaan ole toistaiseksi kieltäytynyt.

Olemme myös tehneet asiakaskyselyä muutaman kuukauden ajalta. Siellä olemme saaneet palautetta, jonka mukaan chat on tarpeellinen ja merkittävä palvelu.  Lähes ainoa, mutta usein kuultu moite on, että chat ei ole ’koskaan’ auki.  Monet toivoisivat chatin olevan auki aamusta iltaan arkisin ja viikonloppuisin. Tämä on luonnollisesti työntekijäresursseista riippuvaista. Tarvitsisimme  lisää työntekijöitä, jotka voivat osan työajastaan käyttää nimenomaan ilta- ja viikonloppupäivystykseen. Myös jouluna ja muina juhlapyhinä chatin on tärkeää olla palvelemassa.

Asiakkailta saa välitöntä palautetta myös kunkin keskustelun lopuksi.  ”En ole aikaisemmin voinut puhua tästä kellekään”.  ”Tuntui huojentavalta kun tässä keskustelussa tajusin asian eri näkökulmasta, yksin kun mielessään pyörittelee asiaa, ei näe kuin yhden vaihtoehdon”  ”Tämä pelasti päiväni” – tämmöiset vilpittömät kiitokset kertovat työn merkityksellisyyden ohella siitä, miten valmiita ihmiset ovat myös ottamaan apua vastaan ja miten pienikin interventio ja jakamisen hetki voi saada paljon hyvää aikaan. Toisaalta kääntöpuolena on se, miten suuri on pettymys kun chat ei olekaan auki kun tarvitsisi jakamisen paikkaa.

Olen ylpeäkin siitä, että kirkkomme otti tämän, ehkä riskiaskelen. Tämä on askel kohti välittävämpää, diakonian ja dialogian läpileikkaamaa kirkkoa. Chat riisuu ihmisestä kaiken keskustelun kannalta epäoleellisen. Emme tiedä hänen ikäänsä, ammattiaan, varallisuuttaan, menestymistään, vain kirjoitetun sanan ja se riittää.  Chatissa kohtaamme ihmisen todellakin aivan sellaisena kuin hän on, emme sellaisena kuin hänen pitäisi olla tai oletamme hänen olevan.

Chat on yksi mahdollisuus jakaa elämän lahjoja:  siinäkin saamme mahdollisuuden pirskottaa elämän vettä eteenpäin lähimmäisillemme. Uskon myös, että chatissa olevat ihmiset eivät välttämättä hakeutuisi kasvokkain seurakunnan työntekijän luokse – paitsi ehkä, jos chatin kautta rohkaistuvatkin siihen!

Jos joku innostuu harkitsemaan chatpäivystäjäksi ryhtymistä, minuun voi ottaa yhteyttä.

Meiju Riihelä
diakoni, chatin koordinaattori

sähköposti  meiju.riihela[at] evl.fi

Takki välillä tahriintuu

(Kuva: Aarne Ormio)

”Takki välillä tahriintuu” kuvasi arkkipiispa Kari Mäkinen kirkon eri medioissa tekemää työtä puhuessaan kirkon tiedonvälityspalkinnon jakotilaisuudessa Helsingissä keväällä 2011. Huomaa, että hän tietää, mistä puhuu. Harvassa muussa tehtävässä saa kirkon työntekijä niin paljon lokaa niskaansa, niin suoraa aggressioiden ilmaisua ja niin vahvaa henkilöön käyvää negatiivisuutta kuin verkossa työskennellessään. Verkkokeskusteluissa varsinkin tämä on valitettavan tavallista.

Kaikkeen tottuu ja nahka parkkiintuu, sanovat tätä työtä tekevät. Niin varmasti tapahtuukin. Mutta emme ole koneita, metallista tehtyjä. Kaikilla meillä on heikot kohtamme, joihin sohaisu sattuu. Jokin menee joskus ihon alle ja tekee kipeää. Vaikka tuntuisi, ettei mikään erityisesti kosketa, tekee pitkäkestoinen altistuminen hyökkäyksille ja parjauksille joka tapauksessa tehtävänsä. Takki tahriintuu.

Pesulaksi tai tahran poistajaksi on tarjolla työnohjaus. Se tarjoaa työntekijälle tilan ja ajan pohtia rauhassa omaa työtään ja omaa rooliaan työntekijänä. Työnohjauksessa on mahdollisuus purkaa hankalilta tuntuneita tilanteita, reflektoida omaa rooliaan tässä työssä, tarkastella identiteettiään kirkon verkkokeskustelijana tai pohtia muuta mieltä askarruttavaa. Työnohjauksen tavoitteena on työkyvyn ja työnilon ylläpitäminen ja se voi osaltaan auttaa jaksamaan ja voimaan paremmin. Työuupumuksen ennaltaehkäisyssä ja hoidossa sillä on tärkeä rooli.

Työnohjausryhmä tarjoaa mahdollisuuden jakaa työhön liittyviä kysymyksiä yhdessä toisten samaa työtä tekevien kanssa ja oppia sekä omista että toisten kokemuksista. Kun verkkotyö on luonteeltaan yksinäistä, ryhmä tarjoaa vertaistukea ja tilaisuuden yhteisyyden kokemiseen. Jossain tilanteissa ovat paikallaan yksityiset työnohjauskeskustelut. Niitä voidaan käyttää esim. erityisen vaikean tai itseä koskettavan työtehtävän jälkipuintiin.

Yhdessä tai yksin, tärkeintä on, että jokaisella verkossa työskentelevällä on jatkuvasti tarjolla oleva mahdollisuus ravistella takkiaan, tarkastella, mitä kaikkea siihen onkaan tarttunut, harjata liiat liat pois ja jatkaa taas keventynein mielin eteenpäin.

-Paula Ruotsalainen

Tykkäämällä johtamista

Verkossa työtä ei rajaa fyysinen työympäristö. Työtä voi tehdä mihin kellonaikaan vain, missä vain koneella pääsee nettiin. Työn tekemisestä tulee kokonaisvaltaista, elämää sävyttävää: Samalla keskustellaan  Facebookissa harrastusryhmässä ja työyhteisössä, kun ilmoitus hoidettavasta asiasta ilmestyy ruudulle.

Verkkopalvelussa tulee eteen vaikea tilanne, joka pitää ratkaista pian. Kello on 22.25. Päivän töissä olleet työntekijät keskustelevat työntekijäryhmän chatissa, miten asia kannattaisi hoitaa. Väsymyksen myötä näköala on kapeutunut ja hermostuminen on lähellä. Päivittäisistä keskusteluista ulkopuolinen esimies pyydetään paikalle ja hän sanoo tilanteen olevan paljon vähemmän vakava, kuin miltä pitkän työpäivän uuvuttaman työntekijän silmissä tilanne näyttää.

Esimies johtaa verkkotyötä tykkäilemällä työntekijäryhmissä hyvistä ideoista ja onnistumisen viesteistä. Keskusteluun hän osallistuu, jos tilanne vaatii esimieheltä lupaa tai kuittausta.

Kun esimiestä tai asiantuntijaa tarvitaan, hänet ”tagataan” eli merkitään viestiin nimellä, jolloin hänelle menee ilmoitus osallistumisen tarpeesta. Kriisien varalle on sovittu, ketkä henkilöt tagataan, jotta asia saadaan mahdollisimman nopeasti eteenpäin ja hoidettua.

Työntekijäryhmissä myös pidetään hauskaa. Kevennetään tunnelmaa ja heitetään ideoita. Huumorilla höystetty työ sitouttaa ja innostaa.

Ilmoitukset itseä koskevista viesteistä on helppo käydä läpi. Statusmuotoinen keskustelu on nopeaa ja tehokasta. Hyvistä kommenteista tykkääminen kertoo asioiden ja näkökulmien kannatuksesta, ja päätöksenteko on helppoa ja osallistavaa. Ongelmatilanteisiin on nopeaa saada apua ja tukea, Facebookissa on aina joku muukin työkaveri online.

Työasiat saa loman ajaksi pois näkyvistä klikkaamalla ilmoitukset pois käytöstä niistä ryhmistä, joissa tehdään töitä.

Kokoukset pidetään chatissa. Tärkeät asiat saadaan keskusteltua 20 minuutissa, jonka jälkeen muistio laitetaan näkyville työntekijäryhmään. Kun ei olla kasvokkain, keskitytään asiaan, ja kokoukset sujuvat vauhdikkaasti.

Epäonnistumiset ja mokatkin kerrotaan työntekijäryhmässä. Yhdessä korjataan se mikä voidaan. Ja ei hätää: verkossa muisti on lyhyt. Uudet asiat vievät huomion pois pienistä mokista. Pienet mokat sitä paitsi kertovat inhimillisyydestä.

Fyysisestä työympäristöstä irrallisena paikkana Facebook kykenee kokoamaan laajasti erilaista osaamista eri puolilta maata ja eri osaamisalueilta. Asiantuntijat tavoitetaan tagaamalla. Työntekijäjoukon heterogeenisuus tuo työyhteisöön raikkautta ja mielipiteiden monipuolisuutta.

Verkkotyö vaatii hyvän vastapainon myös aivojen ylikuormittumisen riskin vuoksi. Kone pitää osata laittaa myös kiinni ja jättää asiat omalla vapaalla ajalla muiden vastuulle. Työnteko vaatii jämptiä sopimista: kuka on vastuussa päivystämisestä? Jos kaikki päivystävät koko ajan, kaikki ylikuormittuvat ja väsyvät.

Verkon inhimillisyys tuo työntekoon armollisuutta. Kaikkea ei ehdi eikä tarvitse jaksaa. Kaikkea voi jakaa. Tunneviestit välittyvät lyhyissäkin viesteissä ja vaikean tilanteen tullen tukea löytyy. 

-Meri-Anna Hintsala

Kohtaamista vai oikeaa tietoa? Työ sosiaalisessa mediassa kirkon työntekijöiden silmin

Tulevaisuudessa seurakuntien työ sosiaalisessa mediassa tulee entisestään lisääntymään. Tämä tulos kävi ilmi Hengellinen elämä verkossa -hankkeen ja Kirkon tutkimuskeskuksen yhdessä tekemän kyselytutkimuksen perusteella. Kysely lähetettiin keväällä 2012 n. 4000 kirkon työntekijälle. 23% eli vajaa tuhat henkilöä vastasi kyselyyn. Kyselytuloksia käytetään tulevaisuuden sosiaalisen median työn suunnitteluun ja kehittämiseen. Tulokset on tarkoitettu hankkeen loppuraportoinnin tueksi sekä päätöksenteon tueksi muun muassa kirkolliskokoukselle. 

Tutkimuksessa kartoitettiin seurakuntien verkkotyön organisointia ja nykytodellisuutta, sekä työntekijöiden osaamista ja asenteita sosiaalisessa mediassa tehtävää työtä kohtaan.  Tutkimuksessa luotiin katse myös kirkon verkkotyön tulevaisuuden mahdollisuuksiin ja toiveisiin työntekijöiden kokemuksen kautta. 

Kyselyn perusteella ilmeni, että 28 % vastaajista ilmoitti tekevänsä työtä sosiaalisessa mediassa joko sovitusti (21 %) tai vapaa-ajallaan (7 %). Vastaavasti 72% vastaajista ilmoitti, ettei lainkaan tee työtä somessa. Facebook on kirkossa tehtävän sosiaalisen median työn keskus. Facebookia käytetään sekä työntekijöiden keskinäiseen kanssakäymiseen sosiaalisen medain työpöytänä että työntekijöiden ja seurakuntalaisten väliseen vuorovaikutukseen. Kyselyyn vastanneista 67% ilmoitti, että omalla seurakunnalla on sivu Facebookissa.  

Tulevaisuuden haasteet sosiaalisen median työssä kohdistuvat erityisesti johtamiseen. Hankkeen aikana sosiaalisen median työtä kirkossa on tehty useimmiten omista motiiveista käsin, mutta rakenteet eivät ole riittävällä tavalla tukeneet työhön lähtemistä. Työn puitteet, kuten välineet, sovittu työaika ja esimiehen sekä työyhteisön tuki ovat usein puuttuneet. Jatkossa niihin on kiinnitettävä huomiota, jotta sosiaalisen median työllä on riittävän vakaa ja turvattu perusta. Jotta esimiehet osaavat tukea ja ohjata sosiaalisen median työssä, heidän tulee itse ymmärtää mistä on kyse. 

Millaista työtä somessa tehtävä työ sitten on nyt ja tulevaisuudessa?

Kyselytutkimuksessa työntekijöiden suhtautumisessa sosiaalisen mediaan vaihtelee kahdenlainen orientaatio: Toisaalta nähdään työn olevan vahvasti viestintää ja oikean tiedon jakamista (väärän tiedon oikaisemista) ja toisaalta ihmisten kohtaamista ja auttamista. Kohtaamisen ja viestinnän sisällöissä on nähtävissä reagoimiseen perustuvaa, mutta myös ennakointiin suuntautuvaa toimintaa. 

Sosiaalisessa mediassa tarvitaan ihmisiä kohtaavaa työtä, mutta myös tietoa ja viestintää. Nämä puolet eivät sulje toisiaan pois. Reagoivan ja ennakoivan näkökulman sisään sopii kirkon olemus ihmisten vierellä kulkevana kirkkona, jonka juuret ja motiivit ovat syvällä kirkon itseymmärryksessä, ristiin juurella evankeliumin ilossa ja toivossa. Nelikentän lohkot on nimetty kirkon ydinsisältöjen mukaan: lohdutus, toivo, apologia eli kristinuskon puolustus ja evankeliumi. 

Reagoiva kohtaaminen on lohdutusta. Ihmiselle on jo tapahtunut asioita, joille hän kaipaa kuuntelijaa ja lohduttajaa. Kirkon työssä sosiaalisessa mediassa ihmisen lohdutuksen kaipuu ja kirkko kohtaavat parhaiten kriisityössä, jälkipuinnissa ja usein juuri tietoturvallisissa yhteyksissä, vaikkapa kahdenkeskisessä chatissa tai Palvelevassa netissä. 

Ennakoiva kohtaaminen on toivon herättämistä. Kirkon verkkokeskustelupalstoilla eri yhteyksissä kuunnellaan ihmisiä arjen huolissa ja ollaan läsnä hyvässä ja huonossa hetkessä. Verkkokeskusteluissa tapahtuva kohtaaminen on jäsenen laadukasta kohtaamista ja siten se on myös ennaltaehkäisevää. Ensinnäkin ehkäistään ihmisen taakkojen kasvamista, mutta toisaalta voidaan ehkäistä myös jäsenten erkaantumista kirkon yhteydestä. Läsnäolon kauttaa ihmisten elämää ymmärretään ja sitä voidaan paremmin ottaa huomioon muussakin kirkon työssä. 

Reagoiva viestintä on apologiaa eli kristinuskon puolustusta. Perinteisesti organisaatiot, kirkkokin, on hoitanut toiminnasta kertomista yksisuuntaisesti organisaatiosta ulospäin. Kirkon toiminnasta kerrotaan ja esitettyihin kysymyksiin vastataan asianmukaisesti vaikkapa verkkosivujen palautelomakkeen kautta. Reagointia on myös se, että väärää tietoa kohdatessa se oikaistaan vaikkapa verkkokeskusteluissa sosiaalisessa mediassa. 

Proaktiivinen eli ennakoiva viestintä nousee syvältä kirkon itseymmärryksestä ja identiteetistä. Se on rehellistä haasteellistenkin asioiden silmiin katsomista ja aktiivista vaikuttamista. Sosiaalisessa mediassa ennakoiva viestintä on dialogiin suostumista, olemista ja näkemistä. Kulloinkin olosuhteisiin nähden oikeassa paikassa olemalla saadaan aikaan keskustelua joka laajentaa yhteistä ymmärrystä ja synnyttää toivon todellisuutta. Esimerkiksi kastekeskusteluissa tai -blogeissa mukana oleminen nuorten äitien yhteisöissä muistuttaa kasteen merkityksestä, ja voi näin madaltaa kynnystä olla seurakuntayhteydessä verkon kautta. Läsnäolemalla ja osallistumalla ohjataan keskustelua ja laajemmissa yhteyksissä seuraamalla sosiaalista mediaa voidaan oppia näkemään olennainen.

Kohtaamista vai oikeaa tietoa? -tutkimus luettavissa kokonaisuudessaan.