Yhteiskunta muuttuu, tieto lisääntyy, laitteet kehittyvät ja menetelmät monipuolistuvat. Mutta yksi pysyy. Sitä kaivataan ja siitä haaveillaan. Se vetää puoleensa vastaansanomattomalla voimallaan. Sen puolesta ollaan valmiita taistelemaan, vaikka verissä päin. Aina ja kaikkina aikoina se on yhtä ihanaa, yhtä juovuttavaa – ja yhtä vaikeaa. Rakkaus.
Rakkaus on uskomme ydinsanoma. Sen maallisen ja välillä raadollisenkin muodon, parisuhderakkauden puolesta on kirkon perheneuvonta työskennellyt jo pian 70 vuotta. Uusimpana työmuotona on city.fi:n nettisivuilla ilmestyvä Suhdeklinikka-blogisarja, jossa kirkon perheneuvojat vastaavat lukijoiden lähettämiin kysymyksiin.
Cityn lukijakunta koostuu nuorista aikuisista. Eli juuri heistä, joilla parisuhdekysymykset hehkuvat kuumimmillaan. Etsitään: ”Pitäisikö valita järkevämmin? Seuraanko sydäntäni?”, rakastutaan: ”Silloin kun saan pitää hänet edes hetken itselläni, tunnen olevani maailman kaunein, ihanin ja täydellisin nainen”, petetään: ”Sitten kuin salama kirkkaalta taivaalta tuli toinen mies”, erotaan: ” Tekee vaikeaa myöntää itselleen, että kaikki on ohi ja jatkaa elämää eteenpäin”, mietitään vanhemmuutta: ”Pian alkaisi lasten hankinta olla ajankohtaista, mutta en voisi kuvitellakaan hankkivani lasta tähän tilanteeseen”, kärsitään: ”Kuinka toimia parisuhteessa, jossa huorittelu on arkipäivää ja väkivaltaa esiintyy välillä?”, rakastutaan uudestaan: ”Emme pystyneet olemaan erossa toisistamme, kaikki muu elämämme kärsi, koska olimme niin lumoutuneita toisistamme ” jne. (Lainaukset suoraan Suhdeklinikan kysymyksistä.) Kysymykset ovat juuri samoja, joiden parissa kirkon perheneuvojat ovat työskennelleet vuosikymmeniä ja työskentelevät yhä, joka päivä.
Niinpä Suhdeklinikkaan lähetettyjen kysymysten äärellä oleminen on tuntunut luontevalta osalta omaa työtä. Niin kuin kaikessa verkkokeskustelussa, haasteena on aineiston rajallisuus. Annetuilla tiedoilla tai tiedonmurusilla täytyy pärjätä. Vastakysymyksiä voi toki tehdä, mutta ne eivät tuo lisätietoa vastaajalle, vaan toimivat uusien näkökulmien avaajina kysyjälle. Toisaalta aineiston rajallisuudella on hyvätkin puolensa. Vastaanotolla saan informaatiota uudelta asiakkaalta tai pariskunnalta niin paljon, että aivot saavat toimia täysteholla erotellessaan sieltä oleellisimmat ja tärkeimmät johtolangat. Tässä saan rauhassa olla kirjoitetun kysymyksen äärellä. Mitä minulle tiedoksi annetaan, sen pohjalta vastaan.
Perheneuvojana olen ennen kaikkea kuuntelija. Toki asiakkaat myös kaipaavat näkemyksiäni ja koko työskentely perustuu dialogisuuteen, mutta monesti ihmisillä on perheneuvontaan tullessaan suuri puhumisen ja kuulluksi tulemisen tarve. Suhdeklinikassa perheneuvojan rooli on toisenlainen. Siellä tehtävänäni on nimenomaan puhua, vastata siihen, mitä minulta kysytään. Ammatillisesti onkin ollut antoisaa jakaa omia ajatuksiani kysyjän tilanteesta kerrankin ihan rauhassa. Siinä minulla on mahdollisuus hyödyntää koulutustani ja työkokemustani kertomalla mieleen tulevista teorioista ja pohtia asiaa mahdollisesti useammaltakin eri näkökannalta. Ja antaa joskus jopa neuvoja, jos joitain hyvältä tuntuvia sellaisia mieleen sattuu nousemaan.
Omasta kokemuksestani käsin perheneuvonnan tekeminen verkossa siis laajentaa ja täydentää työnkuvaa mielekkäällä tavalla. Ja mikä tietysti olennaisinta: näin voimme antaa asiantuntemuksemme niiden avuksi, jotka sitä kaipaavat ja siitä hyötyvät. Hyvin matalalla kynnyksellä ja tähän aikaan sopivalla ja toimivalla tavalla.
-Paula Ruotsalainen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti