Hengellinen väkivalta nettikeskusteluissa

Kotimaa24:n moderointiprojektin aikana minulle kirkastui, että kysymys siitä, mikä on hengellistä väkivaltaa nettikeskustelukontekstissa, on äärimmäisen keskeinen, kun puhutaan hengellisten/ kirkollisten nettikeskustelujen moderoinnista.

Kun kirjoitin ylläpidon blogiin jutun otsikolla Hengellinen väkivalta nettikeskusteluissa, sitä luettiin 16 500 kertaa. Tekstin alle tuli yli 400 kommenttia. Keskustelu oli paitsi vilkasta myös hämmentävää, osin järkyttävääkin.  Yhteenveto keskustelusta on tämän blogikirjoituksen loppupuolella.

Luterilaisen kirkon sivustolla evl.fi määritellään hengellinen väkivalta näin:
"Hengellinen väkivalta on henkistä väkivaltaa, johon liittyy uskonnollinen ulottuvuus. Sen ilmenemismuotoja ovat pelottelu, käännyttäminen, syyllistäminen, eristäminen ja kontrollointi. Tarkoituksena on nujertaa toisen ihmisen elämänkatsomus, elämäntapa tai mielipide. Terve uskonnollisuus tukee ihmisen hyvinvointia ja antaa elämäniloa, epäterve uskonnollisuus toimii päinvastaisesti. Epäterve uskonnollisuus saattaa aiheuttaa muun muassa mielenterveysongelmia, koska uskonnolla on yhteys ihmisen syvimpiin arvoihin ja identiteetin rakennusaineksiin."

Miten hengellinen väkivalta sitten ilmenee nettikeskusteluissa? Seuraavassa joitakin havaintoja moderointiprojektin varrelta:

1)    Ryhdytään puhumaan muille Jumalan suulla ja aletaan ojentaa heitä Jumalan arvovallalla
Kun keskustelija on varma siitä, että hänellä on oikea usko, oikea tieto, oikea tulkinta Raamatusta ja oikea ymmärrys Jumalan tahdosta, hän kokee velvollisuudekseen jakaa tuon oikean tiedon myös muille. Oman näkemyksen esilletuominen ei vielä tietenkään ole hengellistä väkivaltaa. Sellaiseksi tuo ylivertainen tieto kuitenkin helposti muuttuu: ei tyydytäkään vain kertomaan omaa näkemystä, vaan aktiivisesti mitätöidään muiden tieto, kokemukset, oivallukset ja ajatukset sekä kieltäydytään kuulemasta toisinajattelevia. Äärimmillään toisenlaisiin johtopäätöksiin tulleet keskustelijat leimataan paholaisen vallassa oleviksi ”perkeleen kätyreiksi” tai eksyttäjiksi, Jumalan Sanan vesittäjiksi tai kieltäjiksi.

2)    Mitätöidään toisen ihmisen usko sillä perusteella, että hän kuuluu tiettyyn kirkkokuntaan tai herätysliikkeeseen - tai on lähtenyt liikkeestä tai vaihtanut kirkkokuntaa
Yksi nettikeskusteluissakin esiintyvä hengellisen väkivallan muoto on kaiken ekumenian väittäminen synkretismiksi, ekumeenisen ajattelun demonisoiminen sekä ”vain me pelastumme” –ajattelun soveltaminen kanssakeskustelijoihin. Ongelmallista tässä on tietenkin se, että ihmisen pitäisi saada olla rehellinen. Jos itselleen rehellisenä ajattelee ja uskoo, että vain minä ja minun kanssani samaan liikkeeseen/kirkkokuntaan kuuluvat pelastuvat, eikö silloin saa tuota ”totuutta” sanoa ääneen? Onko oman rehellisen näkemyksen esilletuominen hengellistä väkivaltaa? Rajanveto näissä tapauksissa on toisinaan hyvin vaikeaa. Hyvä ohje hengellisiin nettikeskusteluihin voisi olla se, että pelastukseen ja kadotukseen liittyvä tuomiovalta jätetään yksin Jumalalle. Lisäksi hengelliseen väkivaltaan syyllistymistä voi varoa siten, ettei kuvittele koskaan tietävänsä toisen ihmisen sydämen tilaa, syvimpiä ajatuksia tai uskon määrää/laatua. Se, että joku ihminen kuuluu tai ei kuulu johonkin liikkeeseen/kirkkokuntaan ei vielä kerro tuosta ihmisestä muuta kuin tuon asian. Kaikki ihmisen sisäiseen tilaan ja uskonelämään liittyvät spekulaatiot tuon tiedon vuoksi ovat epäasiallista käytöstä ja usein myös hengellistä väkivaltaa. Mikäli haluamme tietää toisen ihmisen uskosta, meidän on kysyttävä häneltä itseltään ja suostuttava kuulemaan, mitä hän itse sanoo. Omat ennakkoluulot ja lähtöoletukset on heitettävä romukoppaan. Vaikeaa, joskus mahdotonta, mutta silti palkitsevaa!

3)    Törkeät rinnastukset voivat olla sekä henkistä että hengellistä väkivaltaa
Kun toisiinsa mitenkään liittymättömiä asioita rinnastetaan keskenään, syyllistytään usein henkiseen ja toisinaan myös hengelliseen väkivaltaan.  Esimerkkejä näistä rinnastuksista löytyy erityisesti homoseksuaalisuuteen liittyvistä hengellisistä nettikeskusteluista. Homous saatetaan rinnastaa sairauteen, luonnottomuuteen, ei-toivottaviin ominaisuuksiin, eläimiin sekaantumiseen tai insestiin. Nykyisen tiedon ja tieteen valossa homoseksuaalisuus on usein miten ihmisen synnynnäinen ominaisuus, joka itsessään ei ole millään tavoin hyvä tai paha asia. Toisen ihmisen syvimmän sisäisen identiteetin ja ominaisuuden leimaaminen pahaksi, vääräksi tai iljettäväksi sen sijaan on selkeää henkistä väkivaltaa. Ja silloin kun väitetään, että ihminen ei voi olla samaan aikaan homoseksuaali ja kristitty, syyllistytään vakavaan hengelliseen väkivaltaan. Poskettomia, yleistäviä rinnastuksia löytyy myös esimerkiksi Israel-aiheisista keskusteluista: palestiinalaisten oikeuksista puhuvia nimitellään antisemitisteiksi, kaikkia arabeja lapsentappajiksi, juutalaisia puolustavia nimitellään sokeiksi  tosiasioiden kieltäjiksi jne.  Samoin naispappeuskeskustelut herättävät edelleen reaktioita, jotka ovat pahimmillaan henkistä ja hengellistä väkivaltaa. Leimakirvestä osataan heiluttaa ja törkeitä rinnastuksia tehdä raja-aidan molemmilla puolilla.

Eräs huomionarvoinen seikka hengellisessä väkivallassa on se, että siihen syyllistytään usein tajuamattaan. Ihminen saattaa kuvitella tekevänsä oikein ja hyvää – ja harjoittaakin hengellistä väkivaltaa, jolla voi olla äärimmillään pitkäkestoiset, vakavat ja tuhoisat seuraukset.

Karkeasti jaotellen löysin Ylläpidon projektiblogin alla käydystä yli 400 kommentin keskusteluketjusta ainakin kolmenlaista suhtautumista hengelliseen väkivaltaan:

1)    Toisen ihmisen identiteetin ja minuuden mitätöiminen ja nujertaminen hengellisillä argumenteilla on aina hengellistä väkivaltaa ja joka tilanteessa ehdottomasti väärin.
Tämä tulkinta edustaa ymmärtääkseni lähinnä luterilaisen kirkon näkökulmaa aiheeseen. Tämän ajattelutavan mukaan tarkoitus ei pyhitä keinoja. Hyvä tarkoitus ei vielä takaa sitä, että hyvä tavoite saavutetaan. Jos hyvä tarkoitukseen (ihmisen pelastus) pyritään keinolla millä hyvänsä (jopa hengellisen väkivallan keinoin) on lopputulos todennäköisesti ja pahimmillaan se, että ihminen murtuu, hajoaa, menee rikki, eikä enää voi turvata edes Jumalaan, koska on saanut hänestä uskovaisten toiminnan kautta väkivaltaisen ja tuomitsevan käsityksen. Projektin päätteeksi linjasimme julkisesti, että Kotimaa24:ssa noudatetaan tätä ajattelutapaa: Hengellistä väkivaltaa ei hyväksytä missään muodossa tai millään perusteella. Tämän suuntaista ajattelua ylläpidon blogikirjoituksen alla käydyssä keskustelussa edustivat esimerkiksi seuraavat kommentit:

”Olisiko hengellinen väkivalta sitä, että sälytetään ihmisen niskoille sellaista, mikä on jo kannettu ristille ja kielletään häneltä sellainen, mikä on ristillä avattu jokaiselle”

"Tähän ei oikein auta muu, kuin X:n rukous - Jumala varjelkoon minua oikealta opilta. Pakko lisätä tähän vielä - Jumala varjelkoon minua rakkaudelta, joka pakottaa väkivaltaan."

"Olkaa veljellisessä rakkaudessa helläsydämiset toisianne kohtaan; toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne. (Room. 12:10)"


2)    Luterilaisen kirkon määritelmä hengelliselle väkivallalle on epäkristillinen
Tämän näkökulman mukaan ihmisten käännyttäminen missä tahansa, keinolla millä hyvänsä, on aina kristityn velvollisuus. Yksinkertaistaen tämän ajattelutavan kannattajat kokevat luterilaisen kirkon määritelmän mukaisen hengellisen väkivallan suorastaan kristityn velvollisuudeksi. Tämän suuntaista kantaa keskustelussa edustivat mm. seuraavat kommentit:

”Oikea hengellinen väkivalta ei ole pysäytettävissä, se kun murtautuu esiin sisäisenä pakkona Kristuksen rakkaudesta.”

”Oletan blogikirjoituksen tähtäävän sellaiseen "ihannetilaan", jossa hengellistä sotaa ei ole olemassa! Tämä olotila on mahdollista vain ja ainoastaan silloin, kun täydellinen luopumus Jumalasta on totta tässä ajassa.”

”Minä myönnän, että tällä palstalla on tiettyä väkivaltaa, ja se on semmoista, jossa Wanhaa Aatamia alistetaan, vihataan, kontrolloidaan ja vallalla tukahdutetaan. Se on autuasta henkistä väkivaltaa, alistamista ja kontrollia.”

3)    Hengellisen väkivallan vastustaminen on hengellistä väkivaltaa
Tämän näkemyksen mukaan luterilaisen kirkon määritelmä hengelliselle väkivallalle ja sen mukaan toimiminen on hengellistä väkivaltaa ”tosi uskovia” kohtaan.  Esimerkiksi homoseksuaalisen ihmisen identiteetin nujertaminen hengellisin argumentein on tämän näkökulman mukaan ”tosi kristityn” oikeus ja velvollisuus. Jos ylläpito poistaa tämän tyyppiset kommentit, se harjoittaa hengellistä väkivaltaa ”tosi kristittyjä” kohtaan. Esimerkkejä tämän tyyppisestä ajattelusta löytyy ylläpidon blogin keskusteluketjusta myös melko paljon:

”Mielestäni kristillisessä kontekstissa hengellistä väkivaltaa voi olla myös Jumalan lain ja evankeliumin tasapainoisen julistuksen sensurointi vedoten esimerkiksi yksilön identiteettiin.”

”Synnin julkituonti on monelle kauhistus ja siksi Johannes Kastajakin menetti aikanaan päänsä. Syntien julistus on Jeesuksen tulon edelle käyvää opetusta. Täällä joutuu ryöpytykseen ja ylläpito harjoittaa hyökkäilevää torjuntaa sen henkilön tekstien osalta, joka sanoo synnin synniksi.”

”Olisiko hengellistä väkivaltaa myös se, että mitätöidään Raamatulla uskon ylimpänä auktoriteettina perusteltu mielipide?”

Tähän loppuun poimin vielä muutamia ajattelemisen arvoisia, fiksuja kommentteja blogin keskusteluketjusta:

”Minä pidän seurakunnan viran ymmärtämistä olennaisena aiheena, kun keskustellaan hengellisestä väkivallasta. Jos virka - papin, saarnaajan, vanhimman tai miten sitä missäkin kutsutaan - käsitetään Jumalan edustajana tai sijaisena toimimiseksi, se johtaa helposti vallan väärinkäyttöön. Sen vuoksi arvostankin yleisen pappeuden oppia. Jokainen kristitty kuuluu kuninkaalliseen papistoon, joka valitsee joukostaan sopivat henkilöt palvelutehtäviin.”

”Kun puhutaan ’hengellisestä väkivallasta’ eli niin kuin itse täällä suomensin ’Raamatulla päähän lyömisestä’, olisi ehkä eduksi asialle, jos näistä Raamatun sisällöistäkin puhuttaisiin sitaattien sijaan omin sanoin. Näin samalla osoitettaisiin, mitä näistä asioista omalla kohdalla ymmärretään tässä nykyisessä arkitodellisuudessa. Ainakin kirjoittajien nöyryys näin kasvaisi. Eikö?”

”Pointtini on siinä, että emme aina tunnista hengellistä (henkistä) väkivaltaa (ja voimme käyttää sitä itse), vaikka haluaisimme olla oikeudenmukaisia ja reiluja kaikkia kohtaan. Eri mieltä olevien sanomisia voi tarpeen mukaan tulkita väärin ja sanoittaa heidän sanomiset uudelleen. Helppoa on heittää vaikka vanha ’totuus’ ja sillä lyödä, vaikka keskustelu pitäisi käydä eri asiasta. Minun mielestä aina kun alamme moittimaan toisia yleistäen, niin silloin olemme lähellä hengellistä tai henkistä väkivaltaa”

”Nähdäkseni kaikki Raamatun lainaukset eivät ole täällä tehneet oikeutta Raamatulle.”

Emilia Karhu

Kun moderaattori heitettiin virtuaalileijonille

Onko Kotimaa24:n moderointiprojekti merkinnyt tosiuskovaisten vainoa, yksipuolista lynkkausta ja sensuurin kiristymistä vai onko se ollut älykästä, tuntevaa, ammattitaitoista ja tarpeellista työtä sen eteen, että mahdollisimmat monet erilaiset näkökulmat saisivat tilaa sivuston keskusteluissa?

Onko projekti tuonut sivuston käyttöehdot ja pelisäännöt näkyviksi ja selkeiksi eli luonut kaikille yhteiset ja tasapuoliset raamit, joiden sisällä myös vähemmistöt uskaltavat ilmaista ajatuksiaan? Vai onko se ollut turhaa touhua ja ilmaisunvapautta rajoittavaa lakihenkisyyttä, joka on tappanut keskustelun?

Yleisöpalautteen perusteella projekti on ollut kaikkea tätä ja vielä paljon muuta. Projekti on ollut lyhyt mutta äärimmäisen intensiivinen. Se alkoi elokuun alussa 2012 ja päättyy marraskuun loppuun.

Tarve päästä kontaktiin ja vuorovaikutukseen ylläpidon kanssa oli sivuston käyttäjillä selvästi valtaisia. Kun sivustolle ilmestyi projektityöntekijä omalla nimellään, kasvoillaan ja persoonallaan, hän sai aikaan hurjaa kuohuntaa ja vastaansa kysymysten, syytösten, toiveiden ja vaatimusten ryöpyn.

Projektiblogeissa olen haastanut sivuston käyttäjät mukaan keskusteluun sivuston käyttöehdoista, pelisäännöistä ja keskustelukulttuurista, netin etiikasta, nettikeskustelujen historiasta, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta  sekä minä-viestinnästä ja dialogista.

Keskusteluissa on tullut esiin paljon syvällistä ja oivaltavaa käyttäjäanalyysiä ja varteenotettavia sivuston kehittämisehdotuksia.  Toisaalta keskusteluissa on myös toistunut asetelma, jossa moderoija koetaan äitihahmoksi tai opettajaksi, jota vastaan kapinoidaan kaikin keinoin - ja yhtä mustavalkoisin lähtöoletuksin ja tulkinnoin, millä uhmaikäiset tai murrosikäiset ovat perinteisesti kapinassaan liikkeellä. Pahimmat murkkuikäiset tosin ovat K24-sivustolla keski-ikäisiä tai sitä vanhempia.

Projektiblogeihin ja niiden alla käytyyn keskusteluun pääsee tutustumaan täällä:  http://www.kotimaa24.fi/blogit/blog/?bid=105

Projektin aikana on käynyt jo selväksi  muutama seikka:

1)      Kun sivustolla on paljon käyttäjiä (kuukausitasolla jopa yli 100 000 eri kävijää) ja käyttäjien taustat, arvot ja asenteet ovat hyvin vaihtelevia, on ammatillinen moderointi aivan välttämätöntä. Keskusteluissa ei kyetä itseohjautuvuuteen.

2)      Nykyään jako perinteiseen mediaan ja sosiaaliseen mediaan ei enää toimi, koska journalistisesti toimitetuilla sivustoilla ovat läsnä nämä molemmat yhtä aikaa. Uutisten alla keskustellaan. Lisäksi ovat vielä blogit ja niiden alla käytävä keskustelu. Tämä haastaa toimitukset, toimittajat ja päätoimittajat: Missä määrin perinteisen median ihanne kontrollista, mielipiteiden ja ajatusten suodattamisesta pitää tai voi olla voimassa nykymuotoisessa nettilehdessä? Onko toimitus velvollinen kaitsemaan keskustelua ja millä tavoin, millä intensiteetillä? K24 kommentaattorit ovat antaneet runsaasti negatiivista palautetta ylläpidon sellaisista toimista, joille ei ole annettu selitystä. Poliisina toimiminen, kasvottomuus, nimettömyys ja punaisen kortin käyttö ilman lukijoille näkyvää perustelua on herättänyt paljon närää.  Ylläpito koetaan erittäin tarpeelliseksi, mutta sille kaivataan kasvoja ja siltä odotetaan vuorovaikutteisempaa otetta keskustelujen kaitsennassa. Miten tämä on mahdollista taloudellisesti? Entä työntekijöiden jaksaminen tässä tehtävässä? Mitä kaikkea toimintatavoissa tulisi muuttaa, jotta sekä sivuston käyttäjät että toimittajat olisivat tyytyväisempiä sivuston ilmapiiriin? Tulevaisuuden nettilehtien suurin kilpailuvaltti saattaa olla ammatillinen, onnistunut moderointi. Millainen koulutus tähän työhön olisi optimaalinen?

3)      Uskonnolliset keskustelut herättävät erityisen voimakkaita tunteita. Niiden suurimmat ongelmat keskusteluilmapiirin ja moderoinnin näkökulmasta (esim. projektin kommenttipoistokirjanpidon perusteella) ovat seuraavia: toisten vakaumusten mitätöinti ja demonisointi, muiden puhutteleminen ”Jumalan äänellä” ja arvovallalla sekä törkeät ja asiattomat rinnastukset (erityisesti homoteemoissa ja muissa sukupuolisuuteen liittyvissä kysymyksissä) .

Minulla on ollut projektissa vilpitön pyrkimys mahdollisimman suureen puolueettomuuteen ja ammatillisuuteen. Kommentteja ei ole poistettu niiden sisällön tai ”typeryyden” vuoksi muutoin kuin silloin, jos sisältö on ollut laitonta. Se, että joku on asioista eri mieltä kuin moderoija, ei tietenkään saa olla syy kommenttipoistolle. Moderaattorin on tiedostettava ja tunnistettava omat asenteensa ja mielipiteensä, jotta hän voi tarkkailla itseään ja toimintaansa koko ajan tästä näkökulmasta.

Poistot ovat perustuneet käyttöehtorikkomuksiin ja usein miten nimenomaan siihen, että toisen henkilön kimppuun on hyökätty, häntä on puhuteltu ja kohdeltu epäasiallisesti, iholle mennen. Joidenkin on ollut vaikea uskoa vilpittömyyteeni tai puolueettomuuspyrkimyksiini, koska suurin osa poistettaviksi joutuneista kommenteista on ollut iäkkäämpien konservatiivimiesten kirjoittamia. Minun on koettu vainoavan tätä ihmisryhmää kommenttipoistoilla ja bannauksilla.

Tiedostan syvästi puolueettomuuden vaikeuden ja - mahdottomuuden. Rajatapauksissa olen myös pyytänyt mielipiteitä toimitukselta tai päätoimittajalta.

Miten moderoida niin, että pelkkä itseilmaisun kömpelyys ja ”tökerö tapa” sanoa asiansa ei johtaisi tiettyjen näkökulmien ja mielipiteiden sensurointiin kokonaan pois keskustelusta? Onko oikein, että vain sujuvakieliset ja riittävän korrektiin itseilmaisuun kykenevät voivat sivustolla keskustella? Entä voiko joltakin hyväksyä törkeyksiä vedoten heikkoon ilmaisukykyyn ja samalla kieltää saman joltakin taitavammalta kirjoittajalta?

Moderoinnin ydintehtäväksi näkisin kuitenkin sen, että on taattava ihmisille riittävän turvallinen ja riittävän asiallinen keskusteluympäristö, jotta mahdollisimman monenlaiset näkökulmat voisivat tulla keskusteluissa esiin ja aito dialogi mahdollistuisi. Moderoimattomalla sivustolla selviytyvät vain vahvimmat ja voimakkaimmat, riippumatta siitä onko heillä halua keskustella muiden kanssa ja kuulla, mitä muilla on sanottavaa.

Moderointi on täynnä kysymyksiä, joihin on vaikea löytää vastausta! Varsinkaan sitä ainoaa ja oikeaa, autuaaksi tekevää…

Emilia Karhu

p.s. Moderointia ovat toki projektiaikana tehneet Kotimaa24 sivustolla muutkin kuin minä, joten kaikki kommenttipoistot eivät mene minun piikkiini. Bannauksista olen aina keskustellut myös päätoimittajan kanssa ennen niihin turvautumista.